Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Maailman aids-päivänä huomio kotimaan tartuntojen huomattavaan kasvuun

Sosiaali- ja terveysministeriö
1.12.2006 11.30
Tiedote -

YK:n aidsin vastaisena päivänä halutaan kiinnittää huomiota paitsi kansainväliseen HIV-aids-tilanteeseen, myös Suomessa huomattavasti kasvaneisiin tartuntamääriin. Kuluvan vuoden marraskuun loppuun mennessä Suomessa on todettu yhteensä uutta 172 HIV-tartuntaa, joista lähes kaikki ovat seksitartuntoja. Suomalaisten lisääntyneet tartunnat liittyvät pääasiassa työ- ja lomamatkailuun lähi- ja kaukomailla. Euroopan unionin alueella uusia tartuntoja raportoitiin vuonna 2005 yli 23 000.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) tekee yhteistyötä sosiaalialan ja potilasjärjestöjen kanssa. Kansanterveyslaitos ja Aids-tukikeskus aloittavat STM:n tuella matkailijoille suunnatun kampanjan vuonna 2007. Parhaillaan ollaan käynnistämässä myös nuorten seksuaaliterveyteen liittyviä hankkeita, joista maailman aids-päivänä 2006 käynnistyvä Aids-tukikeskuksen ja muiden järjestöjen ja yhteistyökumppaneiden laatima nuorten kampanja on yhtenä esimerkkinä.

Alle 25-vuotiailla on Suomessa todettu kansainvälisesti verraten vähän seksiin liittyviä HIV-tartuntoja. Kuitenkin klamydia- ja kondyloomatartunnat ovat nuorilla yleisiä, mikä viittaa siihen, että kondomia ei käytetä riittävästi. Nuorten hakeutumisesta HIV-testeihin on erittäin vähän tietoa saatavilla. Tartuntoja saattaa olla enemmän kuin on tiedossa.

Lisääntynyt riskinotto, tehokkaan lääkehoidon kautta saavutettu tartunnan saaneiden määrän kasvaminen ja lähialueiden vakavat HIV-epidemiat luovat tilanteen, jossa tartunnan mahdollisuus suojaamattoman seksin yhteydessä on suomalaisilla entistä suurempi. On tärkeää muistaa, että ainoastaan kondomi suojaa seksitaudeilta, myös HIV-infektiolta.

HIV-tartuntojen ehkäisyyn on syytä panostaa sekä kohderyhmille suunnatulla viestinnällä että yleistä HIV-tietoisuutta parantamalla. Maailman aids-päivänä STM haluaa erityisesti painottaa HIV-infektion saaneiden henkilöiden oikeutta syrjimättömyyteen kaikilla yhteiskunnan aloilla.

Tartunnan saaneiden keski-iän nousu joissakin ryhmissä, esimerkiksi miehillä 40-vuotiaisiin, voi tarkoittaa sitä, että testiin hakeutumisen kynnys on noussut. Vastauksen nopeasti antavien pikatestien käyttöä tulisi laajentaa. Terveydenhuollossa on mahdollisuus maksuttomaan testaukseen, mutta nimettömyyden toteuttaminen on käytännössä monessa tapauksessa vaikeaa. Myös Aids-tukikeskuksissa on mahdollisuus maksuttomaan ja anonyymiin testiin.

Internet-lähteitä

YK:n hiv-aids-ohjelma UNAIDS http://www.unaids.org/

Euroopan tartuntatautivirasto ECDC http://www.ecdc.eu.int/

Komission katselmus Euroopassa ja sen lähialueilla tehdyistä HIV-aids-kampanjatietoiskuista http://www.aids-remember-me.eu

Kansanterveyslaitos KTL http://www.ktl.fi/

Aids-tukikeskuksen 1.12.2006 käynnistyvän, nuorille suunnatun turvaseksikampanjan sivustot http://www.mistasitatietaa.fi

Suomen Maailman aids-päivän 2006 eri toimijoiden tapahtumat http://www.maailmanaidspaiva.fi

Lisätietoja:

Johtaja Tapani Melkas, STM, puh (09) 160 73886

Lääkintöneuvos Merja Saarinen, STM, puh. (09) 160 74030

HIV-yksikön johtaja Mika Salminen, KTL, puh. (09) 474 48454

Sivun alkuun