Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Kansaneläkkeiden maksussa siirrytään yhteen maksupäivään

Sosiaali- ja terveysministeriö
19.6.2013 8.08
Tiedote -

Kansaneläkkeet, rintamalisät ja ylimääräiset rintamalisät maksetaan lokakuusta alkaen kaikille eläkkeensaajille kuukauden 7. päivä. Tällä hetkellä maksupäivät on porrastettu kolmeen (4., 14. ja 22. päivä) sukunimen alkukirjaimen mukaan. Muutos ei vaikuta työeläkkeiden maksupäiviin.

Kuukauden 7. päivälle arvioidaan tulevan noin 700 000 Kansaneläkelaitoksen (Kela) maksusuoritusta, ja muutos koskee noin 660 000 etuudensaajaa. Viiveiden välttämiseksi maksupäivä on valittu niin, että pankeissa ei samana päivänä välitettäisi muita lukumäärältään suuria maksuja. Jos kuukauden 7. päivä ei ole pankkipäivä, eläke maksetaan edellisenä pankkipäivänä.

Kansaneläkkeen lapsikorotus, eläkettä saavan hoitotuki sekä perhe-eläkkeet maksetaan vielä toistaiseksi vanhoina kolmena maksupäivänä eli maksupäivä riippuu edelleen sukunimen alkukirjaimesta. Jatkossa myös nämä etuudet on tarkoitus maksaa samana päivänä kansaneläkkeen kanssa. Maksupäivän vaihtaminen vaatii kuitenkin suuren muutoksen Kelan tietojärjestelmiin. Eläkettä saavan hoitotuen maksupäivä on siirtymässä ensimmäisenä, todennäköisesti keväällä 2014.

Yhteen maksupäivään siirtyminen selkeyttää kansaneläkkeiden maksua. Samalla yksinkertaistetaan eläkkeiden maksuun tarkoitettujen valtion varojen siirtämistä Kelalle.

Kansaneläkkeen ja rintamalisien maksupäivän muutoksesta annettiin valtioneuvoston asetus 30. toukokuuta. Asetus tulee voimaan 16.9.2013,ja ensimmäisen kerran kansaneläke tulee uuden järjestelmän mukaisesti tilille 7. lokakuuta.

Lisätietoja

neuvotteleva virkamies Pirjo Moilanen, p. 02951 63183, [email protected]



Muualla palvelussamme

Kansaneläke

Sivun alkuun