Hyppää sisältöön
Media

Kansaneläkelaitoksen maksaman kuntoutusrahan ylläpitokorvaus nousee

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 15.9.2009 7.56
Tiedote -

Kuntoutusrahan ylläpitokorvausta ehdotetaan korotettavaksi yhdellä eurolla eli nykyisestä kahdeksasta eurosta yhdeksään euroon päivässä.

Ylläpitokorvaus on harkinnanvarainen ja veroton, ja sitä voidaan maksaa kuntoutuksesta aiheutuneista ylimääräisistä kustannuksista. Korvaus maksetaan avomuotoisen kuntoutuksen ajalta tai osallistumisesta kuntoutustarvetta ja -mahdollisuuksia selvittäviin tutkimuksiin. Ehtona on, että henkilö saa Kansaneläkelaitoksen maksamaa kuntoutusrahaa enintään 22,04 euroa päivässä.

Korotus koskisi kuntoutusrahaa, jota maksetaan lain voimaantulon eli 1.1.2010 jälkeiseltä ajalta.

Hallituksen esitys liittyy vuoden 2010 talousarvioon ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Lisätietoja:
Lakimies Pekka Humalto, puh. 09 160 73914, [email protected]

Sivun alkuun