Järjestöille 308 miljoonaa euroa RAY:n tuotoista
sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta
7.2.2014
9.26
Tiedote
-
Lähes 800 yleishyödyllistä järjestöä ja säätiötä saa tänä vuonna yhteensä 308 miljoonaa euroa Raha-automaattiyhdistyksen tuotosta. Avustuksilla rohkaistaan järjestöjä kehittämään uusia toimintamuotoja ja parantamaan toimintavalmiuksia.
Sosiaali- ja terveysministeriö päätti avustuksista 7. helmikuuta. Avustukset jaetaan pääosin Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi jakoesitystä 6.2.
Lisäksi raha-automaattiyhdistyksen tuotosta kohdistetaan 93,7 miljoonaa euroa sotaveteraaneille ja 20 miljoonaa euroa sotilasvammalain mukaisten avohuoltopalvelujen kustannusten korvaamiseen.
Kaikkiaan avustuksia annettiin 797 hakijalle yhteensä 1676 kohteeseen. Tuotosta jätettiin jakamatta 42,6 miljoonaa euroa. Jakamatta jätetty määrä jaetaan seuraavien viiden vuoden aikana.
Raha-automaattiyhdistyksen avustuksia jaetaan julkisille sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja täydentäville yleishyödyllisille järjestöille. Avustustoiminnan päämääränä on edistää terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia, ehkäistä ongelmia ja auttaa ongelmia kohdanneita ihmisiä. Päämääriin pyritään tukemalla sosiaali- ja terveysalan yleishyödyllisten yhteisöjen ja säätiöiden toimintaa sekä hankkeita.
Avustuksia haki 1197 järjestöä ja säätiötä. Varoja haettiin 2654 kohteeseen, hankkeeseen tai toimintoon. Haettujen avustusten yhteismäärä oli 523 miljoonaa euroa.
Viime vuonna Raha-automaattiyhdistyksen avustuksia jaettiin 301 miljoonaa euroa 777 järjestölle.
Lisätietoja
osastopäällikkö Raimo Ikonen, p. 02951 63517
neuvotteleva virkamies Lassi Kauttonen, p. 02951 63577
yksittäisistä hankkeista saa tietoa osoitteesta

http://avustukset.ray.fi/fi-fi/yleiskatsaus/2014/avustukset-toimialoittain
tai Raha-automaattiyhdistyksen avustusosastolta, p. (09) 43701.