Hallitus esittää parannuksia työkyvyttömyyseläkkeisiin
Hallituksen tavoitteena on parantaa nuorten työkyvyttömyyseläkkeitä sekä estää eläkkeen pieneneminen, kun työkyvyttömyyseläke muuttuu vanhuuseläkkeeksi. Työkyvyttömyyseläkkeen tasoa parannettaisiin muuttamalla tulevan ajan laskentaa ja nostamalla kertakorotuksia.
Hallitus päätti työntekijän eläkelain ja eräiden siihen liittyvien lakimuutosten sisällöstä torstaina 7. toukokuuta. Presidentin on tarkoitus antaa esitys eduskunnalle perjantaina. Tarkoitus on, että osa-aikaeläkettä koskevat muutokset tulisivat voimaan vuoden 2011 alusta ja muut lait vuoden 2010 alusta
Työkyvyttömyyseläkkeen tasoa parannettaisiin korottamalla tulevalta ajalta laskettavan eläkkeen karttumisprosenttia ikävuosien 50 - 63 välillä. Samalla on tarkoitus korottaa työkyvyttömyyseläkkeisiin tehtävää kertakorotusta. Tutkintoon johtava opiskelu ja alle kolmivuotiaan lapsen hoitaminen kotihoidontuella otettaisiin myös huomioon, kun tulevan ajan eläkettä lasketaan.
Elinaikakertoimen soveltamista muutettaisiin työkyvyttömyyseläkkeiden osalta siten, että ennen vuotta 2010 alkaneisiin työkyvyttömyyseläkkeisiin kerrointa ei sovellettaisi lainkaan ja vuodesta 2010 alkaen elinaikakerrointa sovellettaisiin lievennettynä työkyvyttömyyseläkkeen alkaessa. .
Osa-aikaeläkkeen alaikärajaa on tarkoitus korottaa 60 vuoteen ja eläkkeen karttuminen osa-aikaeläkkeen ansion alenemasta poistaa. Osa-aikaeläkkeen muutokset koskisivat vuonna 1953 ja sen jälkeen syntyneitä. Vuorotteluvapaan ajalta työeläkkeen karttumaa on tarkoitus muuttaa siten, että 55 prosenttia vuorottelukorvauksen perusteena olevasta palkasta kartuttaisi eläkettä.
Lisätietojajohtaja Heli Backman puh. (09) 160 73918