EU:n terveysministerit tapasivat Wienissä
Euroopan unionin terveysasioista vastaavat ministerit kokoontuivat 24. helmikuuta Wienissä EU-puheenjohtajamaa Itävallan järjestämään ylimääräiseen epäviralliseen tapaamiseen. Kokouksen aiheena olivat lintuinfluenssan vaikutukset ihmisten terveyteen ja lintutaudin leviäminen Euroopassa. Suomea kokouksessa edusti peruspalveluministeri Liisa Hyssälä.
Kokouksen tarkoituksena oli kuulla lintuinfluenssatilanteesta asiantuntijoilta komissiosta, Euroopan tartuntatautivirastosta ja WHO:sta. Tavoitteena oli myös keskustella Euroopan laajuisen viestintästrategian luomisesta. Strategia sai kaikkien jäsenmaiden tuen. Viestintätrategian kehittämiseksi komissio on kutsunut pandemiaviestinnästä vastaavat koolle 8. maaliskuuta.
Kokouksessa saavutettiin yksimielisyys siitä, että viestinnän tulee olla avointa ja tiedepohjaista. Taudin leviämistä populaatioon voidaan ehkäistä yksinkertaisia käytäntöjä edistämällä. Lintuinfluenssa on tällä hetkellä eläintauti eikä leviä helposti ihmisiin. EU-maissa todetut tapaukset ovat toistaiseksi rajoittuneet villilintuihin.
Kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä lintuinfluenssan torjumisessa painotettiin. Yhteistyö on tärkeää myös maatalous- ja ihmistautisektorien välillä. Eläinlääkepuolella tehdään paljon työtä taudin seurannassa ja sen leviämisen estämiseksi. Jäsenmaiden on tärkeää valmistautua myös mahdollisen ihmistaudin puhkeamiseen.
Lisätietoja: Lääkintöneuvos Merja Saarinen p. (09) 160 74030, 050 563 4796 ja projektipäällikkö Outi Kuivasniemi p. (09) 160 73230, 050 435 0269, sosiaali- ja terveysministeriö