Ehdotus alkoholijuomien varoitusmerkinnöistä valmistunut
Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä on tänään luovuttanut loppuraporttinsa alkoholijuomien varoitusmerkinnöistä peruspalveluministeri Paula Risikolle. Työryhmän tehtävänä oli laatia ehdotus alkoholijuomien pakkauksiin 1.1.2009 tulevan varoitustekstin sisällöstä, sijainnista ja koosta. Merkintöjen tarkoituksena on varoittaa kuluttajia alkoholijuomien terveysvaaroista.
Työryhmä ei saavuttanut yksimielisyyttä, vaan raporttiin kirjattiin kompromissiehdotus, johon eräät ryhmän jäsenet esittivät eriävät mielipiteensä.
Kompromissiehdotuksen mukaan varoituksen tekstiksi tulisi ”VAROITUS: Alkoholi vaarantaa sikiön kehityksen ja terveytesi. VARNING: Alkohol riskerar fostrets utveckling och din hälsa.” Sanat ”VAROITUS” ja ”VARNING” tulee kirjoittaa vähintään 3 mm korkeilla versaalikirjasimilla. Muuten tekstin koon suhteen noudatetaan pakkausmerkintöjä koskevia yleisiä säännöksiä.
Varoituksen olisi sijaittava pullossa tai pakkauksessa yleisiä pakkausmerkintöjä koskevien säännösten mukaisesti. Sitä ei kuitenkaan saisi sijoittaa pakkauksen pohjaan tai sulkijaan.
Eriävissä mielipiteissä ehdotettiin toisaalta yksilöidympää ja havaittavampaa merkintää ja toisaalta lyhyempää ja pienempää merkintää. Työryhmä oli yksimielinen siitä, että alkoholijuomapakkausten varoitusmerkintöjä tukemaan tarvitaan myös monipuolista muuta valistusta.
Työryhmän loppuraportti toimitetaan lausuntokierrokselle, jonka jälkeen asian valmistelu jatkuu ministeriössä.
Lisätietoja: johtaja Kari Paaso, puh. (09) 160 74018 ja hallitussihteeri Ismo Tuominen, puh. (09) 160 73787