Hyppää sisältöön
Media

Raportit sosiaaliturvan ongelmakokonaisuuksista, valinnoista ja perusperiaatteista ovat valmistuneet

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 17.1.2022 14.48
Kolumni

Sosiaaliturvan nykyisten ongelmien sekä valintojen ja perusperiaatteiden kuvaaminen on ollut sosiaaliturvakomitean työn ensimmäinen vaihe. Komitean jaostot ovat koonneet työn tulokset viiteen raporttiin, jotka julkaistaan nyt valmiina versioina. 

”Raporteissa käsitellään nykyisen sosiaaliturvan ongelmia kokonaisvaltaisesti ja ne ovat tärkeä askel komitean työskentelyssä. Sosiaaliturvakomitean jaostot ja tutkijaverkosto ovat tehneet mittavan työn. 

Raporttien pohjalta komitea on linjannut kannanotot nykyjärjestelmän uudistamiseksi. Kannanotot julkaisimme jo joulukuussa. Seuraavaksi jaostot tuottavat nykyjärjestelmän ongelmiin ratkaisuvaihtoehtoja kannanottojen mukaisesti. Samalla on pidemmän aikavälin uudistamista varten käynnistynyt myös selvitystyö vaihtoehtoisista sosiaaliturvan järjestämistavoista. Tämä kaikki pohjustaa komitean välimietintöä, joka julkaistaan alkuvuonna 2023”, kertoo sosiaaliturvakomitean puheenjohtaja Pasi Moisio.  

Seuraavassa jaostojen puheenjohtajat kuvaavat raporttien tärkeintä antia heidän omasta näkökulmastaan.

Sosiaaliturvan monimutkaisuus 

Hallintojaosto tarkastelee raportissaan Suomen sosiaaliturvajärjestelmän monimutkaisuuden syitä. Osa monimutkaisuudesta johtuu lainsäädännöstä, osa sen käytännön toimeenpanosta.

Lainsäädännössä etuudet ja palvelut on kohdennettu tiettyjen sosiaalisten riskien mukaan, joka osaltaan aiheuttaa monimutkaisuutta. Lainsäädännön monimutkaisuutta voidaan melko vähäisissä määrin vähentää ilman, että muutokset vaikuttavat kohdentumiseen. 

Sosiaaliturvan toimeenpano kuuluu eri organisaatioille, joilla on omat asiointipalvelunsa ja käytäntönsä. Monimutkaisuutta voitaisiin helpottaa organisaatioiden yhteistyötä kehittämällä, tiedonkulkua parantamalla sekä tiedonhallinnan ohjauksella yli organisaatiorajojen. Teknologinen kehitys tarjoaa osaltaan toimeenpanoon uusia mahdollisuuksia. 

Kiitän erityisesti jaoston sihteeristöä ansiokkaan taustamateriaalin tuottamisesta. Kiitän lisäksi kaikkia muitakin jaoston työhön osallistuneita henkilöitä ja komiteaa hyvistä keskusteluista ja avauksista. 

Hallintojaoston puheenjohtaja Jaana Rissanen

Ansiotyön ja sosiaaliturvan yhteensovittaminen 

Työllisyyden ja osaamisen jaosto tarkastelee raportissaan tarkkaan määritettyä kysymystä jaoston toimeksiannon sisällä: ansiotyön ja sosiaaliturvan yhteensovittamisen ongelmia. Rajatusta tarkastelukulmasta huolimatta pääsimme periaatteellisten kysymysten äärelle. Pohdimme sosiaaliturvan tarkoitusta ja eri syyperusteisten etuuksien tavoitteita ja sitä, miten omat ansiot näistä lähtökohdista tarkasteltuna on haluttu sovittaa yhteen sosiaaliturvan kanssa. 

Kiitän komiteaa ja jaoston jäseniä työtä eteenpäin kuljettavasta keskustelusta. Komitean puheenjohtajistoa kiitän työmme mahdollistamisesta. Lopuksi, jaoston sihteeristölle ja sekä entiselle että nykyiselle varapuheenjohtajalle, esitän suuren kiitoksen auliista osaamisen jakamisesta ja kovasta työstä.

Työllisyyden ja osaamisen jaoston puheenjohtaja Marjaana Maisonlahti

Viimesijainen turva, perusturva ja asuminen 

Raportissaan asumisen jaosto tarkastelee asumisen tukemista perusturvan ja viimesijaisen turvan kautta. Jaosto tarkastelee myös perusturvaa ja sen täydentämistä tai jopa korvaamista viimesijaisella toimeentulotuella. 

Työssämme on noussut esiin yhtenäistämisen ja kokonaisvaltaisen tarkastelun tarve, sillä asumisen tukemiseen liittyy erilaisten tukimuotojen aiheuttama monimutkaisuus sekä käsitteiden ja määräytymisperusteiden kirjavuus. Osalle eroista on myös järjestelmien perusteista ja lähtökohdista johtuvia syitä. Erityisesti perusturvan sijaan tulevan toimeentulotuen kysymyksissä nousee keskeiseksi etuuksien ja palvelujen yhteensovittaminen, mikä korostaa eri jaostojen yhteistyön tarpeellisuutta. 

Kiitän jaoston sihteeristöä ansiokkaasta työstä sekä jaostoa asiantuntemuksesta ja paneutumisesta, kiitokset myös muille työhömme osallistuneille arvokkaista kommenteista ja keskusteluista.

Asumisen jaoston puheenjohtaja Mikko Horko


Palvelujen ja etuuksien yhteensovittaminen

Työ- ja toimintakykyjaosto on haarukoinut laajasta kokonaisuudesta keskeisimmät ratkaisuja vaativat ongelmat. Raportissa tunnistetut järjestelmän ongelmakohdat liittyvät usein kiinteästi eri toimijoiden yhdessä tekemisen puutteeseen. Palvelu- ja etuusjärjestelmät toimivat toisistaan erillään, mikä johtaa helposti palvelu- ja etuuspolkujen toimimattomuuteen. Myöskään palveluihin osallistuminen ei aina asiakkaan näkökulmasta ole motivoivaa. Useissa asioissa korostuu asiakaslähtöisyyden tarve, eli asiakkaan kohtaaminen, hänen tarpeidensa parempi huomioon ottaminen, suunnitelmallisuus ja sen mukaisten ratkaisujen toteuttaminen. 

Seuraavissa vaiheissa pitää pystyä tunnistamaan, miten konkreettisia ratkaisuehdotuksia etsitään ja mitä ne ovat. Ratkaisuehdotuksissa pitää hyödyntää mm. tietopohjaa ja käynnissä olevissa hankkeissa jo tehtäviä asioita sekä ottaa huomioon sosiaaliturvajärjestelmän kokonaisuus. 

Kiitän jaoston jäseniä ja sihteeristöä laajan asiantuntemuksen avulla aikaansaadusta erinomaisesta työstä.  

Työ- ja toimintakykyjaoston puheenjohtaja Raimo Antila

Sosiaaliturvan valinnat ja perusperiaatteet

Raportissa on muodostettu tiivis kokonaiskuvaus suomalaisen sosiaaliturvan keskeisistä valinnoista ja niiden kytköksistä sosiaaliturvan periaatteisin ja tavoitteisiin, myös historiallisessa ja valtionsääntöoikeudellisessa kontekstissa. Keskeisimmiksi kysymyksiksi tutkimus- ja arviointijaoston käsittelyssä ovat nousseet velvoittavuuteen, syyperusteisuuteen, yksilö-/perhekohtaisuuteen sekä sosiaaliturvan tasoon liittyvät periaatteet. 

Raportti haastaa lukijaa pohtimaan sosiaaliturvan periaatteita, mutta toivottavasti myös auttaa ymmärtämään nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän valintoja ja niiden moninaisuutta. Sosiaaliturvan tavoitteet saattavat olla ristiriidassa keskenään ja valinnat ovat punnintaa eri tavoitteiden välillä. 

Kiitämme erinomaisesta työstä tutkimus- ja arviointijaoston jäseniä, sihteereitä ja muita työhön osallistuneita asiantuntijoita raportin työstämisessä.

Tutkimus- ja arviointijaoston puheenjohtaja Essi Rentola ja varapuheenjohtaja Minna Liuttu

Raporttien luonnosversioita on julkaistu työskentelyprosessin aikana sosiaaliturvakomitean kokoustiedotteiden liitteinä ja ne ovat saatavilla komitean tietopohjassa.

Sosiaaliturvakomitean ja sen jaostojen puheenjohtajat

 
 

Sivun alkuun