Ikäystävällisen yhteiskunnan edistäminen koskettaa kaikkia
Kansallisella ikäohjelmalla varauduttiin väestön vanhenemiseen ja rakennettiin ikäystävällistä yhteiskuntaa. Vuosien 2020-2023 toimeenpanon loppuraportti osoittaa, että ikääntymiseen varautuminen on tuonut yhteen eri hallinnonaloja.
Kansallinen ikäohjelma käynnistyi vuonna 2020. Tuolloin asetettiin ohjelman pitkän aikavälin vaikuttavuustavoitteet vuoteen 2030 asti sekä käynnistettiin vuosien 2020-2023 toimenpideohjelma, jota toteutettiin poikkihallinnollisena yhteistyönä. Toimenpideohjelma sisältää yhteensä 17 ohjelmaa tai hanketta, joilla on lisäksi alahankkeita.
Ikäohjelman vuosien 2020-2023 loppuraporttiin sisältyy ikäohjelman toimenpiteiden ja toiminnan arviointi, ulkopuolisen tahon tekemä vaikuttavuuden arviointi ja kehittämissuositukset sekä yhteenveto ja päätelmät.
”Ikäohjelman erityisenä vahvuutena oli poikkihallinnollisuus. On tärkeää, että näemme väestön ikääntymiseen varautumisen yhteisenä, kaikkia hallinnonaloja koskevana asiana”, toteaa neuvotteleva virkamies Satu Karppanen, joka työskentelee iäkkäiden palvelujen sisältöasiantuntijana.
Vuonna 2022 valmisteltiin valtioneuvoston periaatepäätös ikäohjelman jatkotavoitteista ja keinoista vuoteen 2030.
Ikäohjelman määräraha vuosille 2020–2023 oli yhteensä 15 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi eri vastuuministeriöt kohdensivat myös muuta rahoitusta toteuttamilleen toimenpiteille.
Ikäohjelman vaikuttavuustavoitteilla kannustetaan toimintakykyiseen ikääntymiseen, henkilöstön hyvään työkykyyn sekä taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän palvelujärjestelmän rakentamiseen. Vaikuttavuustavoitteet tähtäävät myös asuntojen ja asuinympäristöjen ikäystävällisyyteen, ikäteknologian hyödyntämiseen ja vapaaehtoistoiminnan vahvistamiseen yhteiskunnassamme. Tavoitteita asetettaessa pyrittiin siihen, että niiden toteutumista on mahdollista seurata ja arvioida.
Ikäohjelman arviointi osoittaa tarpeen työn jatkamiselle
Ikäohjelman hankkeita arvioitiin ulkopuolisen arvioijan toimesta. Arvioinnissa kuultiin ikäohjelman ja sen hankkeiden parissa työskenteleviä henkilöitä. Haastatellut totesivat, että ikäohjelman tavoitteet ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä toteutuessaan. Heidän hankkeensa eivät olisi toteutuneet ilman ikäohjelmaa. Vaikuttavien toimintamallien juurruttamista ja levittämistä tulee edelleen jatkaa alkaneen hallituskauden aikana.
Lisätietoja:
Neuvotteleva virkamies Satu Karppanen, 0295163549, [email protected]
Erityisasiantuntija Seija Viljamaa, 0295163609, [email protected]