Vastasyntyneiden tuberkuloosirokotuksista luovutaan
Sosiaali- ja terveysministeriö on muuttanut rokotusta koskevaa asetusta niin, että kaikkia vastasyntyneitä koskevista tuberkuloosirokotuksista eli BCG-rokotuksista luovutaan 1.9.2006 alkaen.
Rokotus annetaan edelleen riskiryhmiin kuuluville lapsille. Lapsi kuuluu riskiryhmään, jos joku perheenjäsenistä on syntynyt maassa, jossa tuberkuloosi on yleinen tai jos jollakin lapsen perheenjäsenellä on todettu tuberkuloosi. Suomessa vuosittain syntyvästä noin 57 000 lapsesta 3000 lapsen arvioidaan kuuluvan riskiryhmiin.
Tuberkuloosi on harvinainen tauti Suomessa
Uusien tuberkuloositartuntojen määrä on laskenut Suomessa merkittävästi viimeisen 40 vuoden aikana. Viimeisen kymmenen vuoden aikana se on puolittunut. Samalla suomalaissyntyisten vanhempien Suomessa syntyvien ja asuvien lasten vaara saada tartunta on käynyt äärimmäisen pieneksi. Vuonna 2005 Suomessa todettiin noin 350 uutta tuberkuloositapausta. Tuberkuloosiin sairastuneet suomalaiset ovat pääasiassa ikääntyneitä henkilöitä, joiden nuoruudessaan saama tartunta on aktivoitunut.
Tautia esiintyy myös henkilöillä, jotka ovat muuttaneet Suomeen sellaisista maista, joissa tuberkuloositartuntoja on paljon. Tuberkuloosi ei leviä helposti väestöryhmästä toiseen. Tästä ovat hyvänä esimerkkinä muut Pohjoismaat, joissa maahanmuuttajilla on runsaasti uusia tuberkuloositartuntoja. Siitä huolimatta tartunnat valtaväestössä ovat vähentyneet, vaikka esimerkiksi Ruotsissa kaikkien vastasyntyneiden rokotuksista luovuttiin jo 1970-luvulla.
Terveydenhuoltohenkilöstöä ohjeistetaan löytämään riskiryhmiin kuuluvat
Riskiryhmiin kuuluvat vauvat rokotetaan edelleen. Kansanterveyslaitos on ohjeistanut terveydenhuoltohenkilöstöä tunnistamaan riskiryhmiin kuuluvat perheet ja huolehtimaan siitä, että näihin perheisiin kuuluvat vauvat rokotetaan.
Lisätietoja:
Lääkintöneuvos Merja Saarinen, STM, puh. (09) 160 74030
Osastonjohtaja Terhi Kilpi, KTL, puh. (09) 4744 8678