Soviteltu työttömyysetuus saa jatkoaikaa 2009 loppuun
Työttömyysturvalaki muuttuu siten, että soviteltua työttömyysetuutta voidaan maksaa vuoden 2009 loppuun saakka, vaikka 36 kuukauden enimmäisaika on tullut täyteen. Hallitus esitti lain vahvistamista torstaina 29. marraskuuta. Presidentin on tarkoitus vahvistaa laki perjantaina. Laki tulee voimaan vuoden 2008 alusta.
Soviteltua työttömyysetuutta voi työttömyysturvalain mukaan saada enintään 36 kuukautta kerrallaan. Määräaikaisen lainmuutoksen johdosta soviteltua työttömyysetuutta ovat kuitenkin voineet saada toistaiseksi myös ne, joilla enimmäisaika on täyttynyt. Sovitellun työttömyysetuuden saajat voivat saada etuutta vuoden 2009 loppuun saakka etuuden enimmäismaksuajan täyttymisen estämättä. Tähän asti aikaraja on ollut vuoden 2007 loppuun. Mahdollisuus saada edelleen soviteltua työttömyysetuutta parantaa etenkin pienipalkkaisilla ja naisvaltaisilla aloilla toimivien henkilöiden asemaa.
Lisätietoja antaa hallitussihteeri Kirsi Päivänsalo puh. (09) 160 73868.