Ministeri Tuula Haatainen: Adoptioperheiden asema paranee
Adoptioperheiden asemaa parannetaan monin tavoin, sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen totesi puhuessaan 15. helmikuuta adoptioperheiden perhevapaita koskevassa seminaarissa, Helsingissä. Vuoden 2005 aikana työskennellyt selvitysmies on antanut ehdotuksensa työnantajien perhevapaakustannuksien tasaamiseksi ja isien perhevapaiden käytön lisäämiseksi. Vuonna 2005 työministeriön asettama työryhmä ehdotti, että adoptiovanhemmille maksettavan vanhempainrahakauden vähimmäiskesto korotettaisiin nykyisestä 180 päivästä 200 päivään. Työryhmä ehdotti lisäksi, että adoptiovanhempien oikeus hoitovapaaseen jatkuisi myös sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt kolme vuotta. Työryhmä piti perusteltuna, että vammaisen tai pitkäaikaisesti sairaan lapsen vanhemmat saisivat oikeuden osittaiseen hoitovapaaseen, kunnes lapsi on täysi-ikäinen.
Lapsiperheiden aseman parantaminen, vanhemmuuden tukeminen sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen ovat jatkuvia haasteita sosiaali- ja terveysministeriön toimialalla, Haatainen muistutti. Tänä vuonna perheiden hyvinvointia edistetään erityisesti parantamalla vanhempien tasa-arvoa työelämässä.
Naisten työmarkkina-asemaa halutaan tukea ja turvata naisvaltaisten alojen mahdollisuudet työllistää jatkossakin ilman kohtuuttomia työnantajakustannuksia, jotka aiheutuvat vanhemmuudesta. Tavoite ei riipu siitä, miten vanhemmaksi on tultu, Haatainen painotti.
Adoptioperheiden aseman eteen on viime vuosina tehty useita parannuksia. Vuoden 2002 lopusta alkaen adoptiovanhemmat ovat voineet saada tukea kustannuksiin, jotka aiheutuvat kansainvälisestä lapseksiottamisesta. Vuoden 2005 aikana sairausvakuutuslakiin tehtiin parannuksia, jotka liittyvät vanhempainpäivärahojen määrittelyyn. Nyt vanhemmalla on mahdollisuus aikaisempaa parempaan päivärahaan niin sanotuissa peräkkäisissä synnytyksissä. Jos vanhempi ei ole ollut työelämässä lapsen hoidon vuoksi, päiväraha ei välttämättä pienene vähimmäismääräiseksi uuden lapsen adoptoinnin vuoksi.