Ministeri Risikko: Nuoret tarvitsevat kohdennettuja palveluja
"Vaikka valtaosa nuorista voi hyvin, heistä ainakin viidennes kärsii jostain mielenterveysongelmasta. Yleisimpiä ovat mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöt sekä päihde- ja käytöshäiriöt. Nuorten mielenterveysongelmien varhainen tunnistaminen ja tuloksellinen hoito ovat osa aikuisuuden ongelmien ehkäisyä", peruspalveluministeri Paula Risikko sanoi Masto-hankkeen korkean tason koordinaatioryhmän tiedotustilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona 10. kesäkuuta.
"Kaikkein järkevintä ja inhimillisintä on pyrkiä estämään mielenterveysongelmien synty kokonaan, mutta jos ongelmia tulee, niihin pitää voida puuttua aikaisemmin. Tällöin nuori voi saada apua melko kevyillä toimenpiteillä tai tuella", ministeri Risikko totesi.
Ministerin mukaan varhaisempi ongelmiin tarttuminen edellyttää toimivia peruspalveluja, osaamista, yhteistyötä eri ammattihenkilöiden välillä sekä perheen ja lähiyhteisön mukaanottoa.
"Nuoret tarvitsevat juuri heille kohdennettuja mielenterveyspalveluja, joissa ikäkauden erityispiirteet tunnetaan ja otetaan hoidossa huomioon. Mahdollisimman varhaisen avun saannin perusedellytyksiä ovat toimivat lastensuojelun ja perusterveydenhuollon palvelut sekä riittävä kouluterveydenhuolto ja oppilashuolto", ministeri Risikko sanoi.
"Yhteistyötä nuorten mielenterveysongelmien hoitoon osallistuvien eri tahojen kesken pitää lisätä ja kehittää luonnolliseksi osaksi arkityötä. Tarvitaan laaja-alaisia ja monipuolisia palveluja, jotka ovat mahdollisimman lähellä nuorten arkiympäristöä."
Ministeri Risikko totesi myös, että sosiaali- ja terveysministeriössä on meneillään monia uudistuksia lasten ja nuorten palvelujen kehittämiseksi, muun muassa valmisteilla olevat terveydenhuoltolaki ja laki oppilashuollosta, valtakunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelma Kaste sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa koskeva asetus.
Lisätietojaerityisavustaja Anna Manner-Raappana, puh. 040 575 6618