Ministeri Rehula: Terveydenhuollon perusteellinen uudistus tarpeen
Tarvitsemme sosiaali- ja terveydenhuollon perusteellista uudistamista. Rahoitus, järjestämisvastuut ja sisällöt vaativat remontin", sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula totesi avatessaan Lääkäripäivät 10. tammikuuta Helsingissä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) luovutti viime marraskuussa arviointinsa monikanavaisesta rahoitusjärjestelmästä. Raportissa nostettiin esiin nykyisen monikanavarahoituksen ongelmat.
"Sosiaali- ja terveyssektori ovat toisaalta riippuvaisia alueen elinvoimaisuudesta, toisaalta myös lisäävät sitä. Kokonaisuutta koskevat ratkaisut ovat niin isoja, että THL:n ehdotus alueellisista järjestämisen ja rahoituksen kokeiluista vaikuttaa järkevältä ja turvalliselta tavalta edetä asiassa. Lopullisia päätöksiä näistä asioista ei kuitenkaan ole vielä olemassa."
"Sosiaali- ja terveydenhuollossa käytetään yhteistä varallisuutta, ja siksi rahoituksen ohjaaminen on yhteiskunnallista päätöksentekoa. Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset on nähtävä myös investointina, kun ennaltaehkäistään sairauksia ja ylläpidetään toimintakykyä", ministeri Rehula painotti.
"Haasteemme ovat poikkeukselliset viime vuosikymmeniin verrattuna. Terveydenhuollon henkilöstöstä merkittävä osa jää eläkkeelle seuraavina vuosina. Ei ole itsestään selvää, että pystymme pitämään alan kilpailukykyä nykyisellä tasolla ja houkuttelemaanalalle uusia ihmisiä. Uusien, tehokkaampien toimintamallien löytäminen on välttämätöntä, niin taloudellisen kestävyyden kuin ikääntyvän henkilöstön vuoksi", ministeri Rehula sanoi.
"Perusterveydenhuollon on ollut viime vuosina vaikea houkutella lääkäreitä. Tilanne näyttää kuitenkin parin viime vuoden aikana merkittävästi parantuneen. Myös yleislääketiede erikoisalana on alkanut kiinnostaa nuoria lääkäreitä yhä enemmän. Hyvään suuntaan ollaan siis menossa. Aktiivinen, ammatillisesti pätevä ja kyvykäs ammattikunta on toimivan terveydenhuollon perusta", ministeri Rehula muistutti.
Lisätietojaerityisavustaja Hanna-Maija Kause, p. 050 566 7949