Ministeri Mönkäre budjetin lähetekeskustelussa
Viime päivien uutiset työllisyyden kehityksestä ovat olleet myönteisiä. Erityisen positiivista on, että hyvin monet yli kuusikymppisistä ovat päättäneet jatkaa työelämässä. Työeläkeuudistus näyttää onnistuneen lähes paremmin kuin osasimme odottaa. Kaikesta hyvästä kehityksestä huolimatta sosiaaliluokkien väliset terveyserot maassamme ovat kasvaneet, päihteet aiheuttavat suuria sosiaalisia ongelmia ja lastensuojelun tarve on kasvanut. Tässä budjetissa tehdään joitakin parannuksia kaikkein suurimmissa vaikeuksissa olevien ihmisten elämäntilanteeseen, ja samalla parannetaan heidän mahdollisuuksiaan työllistyä totesi sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre keskiviikkona 21. syyskuuta eduskunnassa, budjetin lähetekeskustelussa.
Toimeentulotuen saajista valtaosa on yksinhuoltajia tai pitkäaikaistyöttömiä. Heille toimeentulotuen asumisen omavastuun poistaminen tuo selvää rahaa käteen. Vajaakuntoisen verovapaan työosuusrahan korottaminen auttaa niitä mielenterveyskuntoutujia ja kehitysvammaisia, joiden toimeentulo on aivan liian niukkaa. Pitkäaikaistyöttömien asumistuen kolmen kuukauden ns. bonusraha purkaa yhtä kannustinloukkua ja helpottaa pienipalkkaisen työn vastaanottamista.
Päihdeongelmat vaativat pitkäjänteistä ja osaavaa puuttumista sekä rohkeutta. Pitkäaikaistyöttömien oikeus kuntoutusrahaan päihdekuntoutuksen ajalta luo motiivia ohjata ja lähteä kuntoutukseen. Myös vapautuvien vankien sopeuttamisessa päihdekuntoutus on isossa roolissa.
Hallituksen tavoitteena on korkea työllisyysaste. Se tarkoittaa, että mahdollisimman moni työikäinen olisi työssä. Tähän liittyy vanhempainvapaan kustannusten tasaamiseksi tehty parannusehdotus. Myös vajaakuntoiselle pitää löytyä työelämässä tekemistä kykyjen mukaan. Työn pitää joustaa ja uuden teknologian tulla avuksi. Kaikille pitää saada mahdollisuus kartuttaa työeläkettään, ministeri Mönkäre korosti. Kun työtä on tarjolla kaikenlaisille ihmisille, nuorille, vanhoille, vammaisille ja maahanmuuttajille, hyvinvoinnin tulevaisuus turvataan parhaiten.