Ministeri Hyssälä väestön terveyseroista
Hyvinvoinnin turvaaminen on yhteinen asia. Meillä jokaisella on oma vastuumme ja sen lisäksi yhteiskunnalla on oma vastuunsa. Elämäntavat selittävät suuren osan sairauksistamme joko osittain tai kokonaan, sanoi peruspalveluministeri Liisa Hyssälä puhuessaan yhteistyö- ja koulutusohjelman Hyvä Suomi 2020 toisen jakson avajaisissa 13. maaliskuuta Tampereella.
Yhteinen vastuu voi toteutua toimilla, jotka ehkäisevät taudin tai estävät riskiä toteutumasta. Sen takia olemme joutuneet joskus soveltamaan kieltoja ja rajoituksia, joista ei pidetä. Mutta harva arvostelijoista kuitenkaan haluaa kuolla ennenaikaisesti. Hämmästyttävän moni olettaa, että riski ei koske häntä. Omavastuu ja yhteinen vastuu ovat usein saman asian eri puolia ja tarvitsemme molempia, totesi ministeri Hyssälä.
Tämän hallituksen aikana olemme lisänneet valtionosuuksia terveydenhuoltoon saadaksemme palvelujen iskukykyä kohennettua. Olemme siinä myös onnistuneet hyvässä yhteistyössä kuntien kanssa. Palvelujen kirjoa on monipuolistettu ottamalla käyttöön palvelusetelit ja vahvistamalla omaishoidon tukea. Ikääntyneen väestön tarvitsemat moninaiset palvelut ovat nopeasti kasvamassa ja markkinaehtoista toimintaa on syntymässä. Väestön vanhetessa meillä on tilaa sekä julkisille, järjestöjen tuottamille että yksityisille palveluille. Kaikki voimavarat on pyrittävä hyödyntämään tehokkaasti.
Hyvinvointipalveluja kehitettäessä tuottavuuden lisäksi on jatkuvasti kiinnitettävä huomiota myös vaikuttavuuteen. Asiakkaan kannalta olennaista on se, miten palvelut ovat tehonneet asiakkaan ongelmiin ja miten ne ovat vastanneet muuten hänen tarpeitaan. Sosiaaliturvan onnistumista kuvaavat paitsi taloudelliset mittarit myös laajemmin hyvinvointia kuvaavat mittarit. Kansainvälisten vertailujen mukaan olemme pärjänneet hyvin. Kansalaiset ovat tyytyväisiä terveyspalveluihimme ja käytämme niihin keskimäärin vähemmän voimavaroja suhteessa bruttokansantuotteeseen kuin muut kehittyneet maat. Ongelmiakin on erityisesti sen suhteen, että huonommassa asemassa olevien terveydentila on kohentunut hitaammin kuin taloudellisesti paremmassa olevien terveys. Väestön terveyserojen kaventamiseen meidän onkin kiinnitettävä erityistä huomiota, sanoi ministeri Hyssälä.