Ministeri Huovinen vierailulle Arabiemiraattien Liittoon
sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta
18.1.2015
13.02
Tiedote
Peruspalveluministeri Susanna Huovisen johtama yritysvaltuuskunta edistää suomalaista terveys- ja hoiva-alan vientiä Arabiemiraattien Liitossa 18.-22. tammikuuta.
Team Finland- matkan tavoitteena on avata ovia suomalaiselle terveys- ja hoiva-alan osaamiselle alueella. Samalla rohkaistaan Arabiemiraattien Liiton kumppaneita pohtimaan Suomea houkuttelevana investointikohteena.
"Suomi on esimerkki hyvin toimivasta, avoimesta yhteiskunnasta. Olemme haasteistamme huolimatta monella mittarilla mitaten maailman kärkeä. Maassamme toimivat yritykset hyötyvät paitsi luotettavasta toiminnasta myös korkeasti koulutetusta työvoimasta ja kehittyneestä tietoyhteiskunnasta", ministeri Huovinen sanoo.
Monipuolinen yritysjoukko edustaa suomalaista terveys- ja hoiva-alan huippuosaamista. Suomi on profiloitunut korkean terveysteknologian maana, jossa terveydenhoito on laadukasta ja tehokasta. Hyvä esimerkki tästä on elinajanodote, joka on kasvanut nopeammin kuin missään muussa Euroopan Unionin maassa.
Ministerin matkaan osallistuu monia terveysteknologiaan, hoivapalveluihin ja koulutussektoriin erikoistuneita suomalaisyrityksiä.
Vierailun aikana ministeri Huovinen tapaa myös Arabiemiraattien Liiton sosiaaliministerin Maryam Al Roumin, joka vieraili Helsingissä syyskuussa, sekä terveysministeri Abdul Rahman Mohammed Al Qweisin. Ministeritapaamisissa keskustellaan mahdollisuuksista syventää yhteistyötä sosiaali- ja terveyssektorilla Suomen ja Arabiemiraattien Liiton välillä.
Lisätietoja:kansainvälisten asiain neuvos Merja Mustonen p. +358 2951 63116

Susanna Huovinen