Kunnille kirje PARAS-hankkeen toimeenpanosta sosiaali- ja terveydenhuollossa
Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto ovat lähettäneet kunnille ja kuntayhtymille kirjeen, jonka tarkoitus on tukea sosiaali- ja terveydenhuollon osalta kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain edellyttämän toimeenpanosuunnitelman laatimista. Kuntien tulee toimittaa toimeenpanosuunnitelmansa valtioneuvostolle 31.8.2007 mennessä.
Keskeistä kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa on, miten kansalaisten oikeudet yhdenvertaisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin turvataan maan kaikissa osissa. Uudistuksella vastataan sosiaali- ja terveydenhuollon edessä oleviin haasteisiin tuottavuuden ja tehokkuuden parantamiseksi. Puitelaki antaa uudistukselle vähimmäistavoitteet. Jotta todellisia muutoksia saadaan aikaan, on kuntien omissa suunnitelmissa asetettava riittävän kunnianhimoiset tavoitteet. Vastuu uudistuksen toteuttamisesta on kunnilla.
Uudistuksen lähtökohtana on hyvinvoinnin, terveyden ja sosiaalisen turvallisuuden edistäminen sekä väestön sosiaali- ja terveyspalveluiden tarpeisiin vastaaminen. Kunnan hyvinvointipolitiikan perusta on eri sektoreiden yhteistyössä – ei vain sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä. Tiivistyvää yhteistyötä tarvitaan kunnan eri toimintojen välillä, kuten opetus, kulttuuri, nuoriso, liikunta, kaavoitus, asuminen ja liikenne.
Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto korostavat, että sosiaali- ja terveydenhuolto ovat uudistuksessa tasaveroisia toisiaan täydentäviä tehtäväalueita. Sosiaalihuolto ja perusterveydenhuolto onkin perusteltua järjestää kunnissa eheänä toiminnallisena kokonaisuutena jatkossakin. Uudistuksia tehtäessä on tärkeää välttää mutkikkaita hallinnollisia ratkaisuja, jotka voivat vaarantaa hyvin toimivan sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuuden syntymisen.
Vaikka rakenteita muutetaan ja palvelujen järjestämisvastuuta laajennetaan, lähipalvelut turvataan. Tämä onnistuu paremmin, kun palvelujen järjestämisvastuun väestöpohjat kasvavat ja palveluiden tarjonta- ja tuottamistavat uudistuvat.
Puitelaki antaa kunnille mahdollisuuden koota sosiaali- ja terveydenhuollon laajaa väestöpohjaa edellyttävät tehtävät kuntayhtymän velvoitteeksi. Tällaisia tehtäviä ovat erikoissairaanhoito, sosiaalihuollon erityispalvelut ja kehitysvammaisten erityishuolto. Vaikka uudistuksen pohjana on erikoissairaanhoitolaissa säädetyt kuntayhtymät, kysymys on tosiasiallisesti uusien kuntayhtymien perustamisesta.
Väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen edellyttävät kunnissa moniammatillista muutosjohtamista.
Sosiaali- ja terveysministeriön ja Suomen Kuntaliiton kuntakirje verkossa osoitteessa: www.stm.fi > ajankohtaista > kunta- ja palvelurakenneuudistus
Lisätietoja kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta verkossa:
www.kunnat.net > kunta- ja palvelurakenneuudistus
www.stm.fi > ajankohtaista > kunta- ja palvelurakenneuudistus
www.intermin.fi/kuntajapalvelurakenne
Lisätietoja:
Ylilääkäri Kati Myllymäki, sosiaali- ja terveysministeriö, puh. (09) 160 73232, 050 365 4196, [email protected]
Sosiaalineuvos Martti Lähteinen, sosiaali- ja terveysministeriö, puh. (09) 160 74351, 050 5148714, [email protected]
Hallintoylilääkäri Liisa-Maria Voipio-Pulkki, Suomen Kuntaliitto, puh. (09) 771 2774
Projektipäällikkö, erityisasiantuntija Sirkka Rousu, Suomen Kuntaliitto, puh. (09) 771 2610, [email protected]