Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Koronaepidemian hillinnän toimintasuunnitelma on päivitetty 

Sosiaali- ja terveysministeriö
27.5.2021 12.04
Tiedote 147/2021

Hallitus on antanut periaatepäätöksen hybridistrategian toimintasuunnitelman päivittämiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö on päivittänyt toimintasuunnitelman toistaiseksi voimassa olevaksi. 

Päivitetyn toimintasuunnitelman tavoitteena on pitää epidemian kehitys Suomessa kurissa siihen asti, että rokotuskattavuus on riittävä ja epidemian uudelleen kiihtymisen riski on vähentynyt ratkaisevasti.

Koronavirusrokotukset ovat edenneet hyvin ja tautitilanne on parantunut. Tartuntoja todetaan kuitenkin edelleen paljon eikä rokotuskattavuus ole niin suuri, että rajoituksista voitaisiin luopua kokonaan. Tilanne voi nopeastikin jälleen heiketä, jos ihmisten väliset kontaktit lisääntyvät merkittävästi ja tartunnat pääsevät leviämään väestössä vapaammin.

Epidemiatilanne ja rokotusten eteneminen edellyttävät, että toimintasuunnitelmaa tarkistetaan kokonaisuutena kesän ja syksyn 2021 aikana. Ensimmäinen tarkistusajankohta on ennen juhannusta ja seuraava elokuussa. Sisätiloissa järjestettävien tilaisuuksien rajoituksia tarkastellaan erikseen jo kesäkuun alkupuolella.

Toimenpiteiden tarvetta arvioidaan epidemiavaiheiden mukaisesti

Toimintasuunnitelmassa epidemian tilannekuva jaetaan edelleen kolmeen vaiheeseen: perustasoon, kiihtymisvaiheeseen ja leviämisvaiheeseen. Niiden avulla arvioidaan suositusten ja rajoitusten tarvetta ja kohdentamista ja niitä käytetään päätöksenteon tukena alueellisesti ja valtakunnallisesti myös rajoituksia purettaessa.

Epidemiavaiheiden kriteereihin tehdään tarkennuksia. Ilmaantumisluvut lasketaan jatkossa vain 14 vuorokauden ajalta. Kriteereissä otetaan vahvemmin huomioon rokotusten eteneminen ja jäljitystoiminnan sujuvuus.  

Suunnitelma painottaa ulkotiloissa tapahtuvaa toimintaa ja lähikontaktien välttämistä

Sosiaali- ja terveysministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä liikenne- ja viestintäministeriö antavat suositukset viranomaisille alueellisten rajoitusten sekä suositusten käytöstä ja soveltamisesta epidemian eri vaiheissa. Suositukset pohjaavat aiempiin suunnitelmiin, mutta niitä on yhtenäistetty ja selkeytetty sekä suunnattu vallitsevan tilanteen antamiin mahdollisuuksiin. 

Leviämisvaiheen alueilla on jatkossa mahdollista järjestää isojakin ulkotilaisuuksia turvaväliohjein ja eriyttämisjärjestelyillä. Sisätiloissa tilaisuuksien osallistujamäärä rajataan edelleen 10 henkilöön, mutta mahdollisuuksia lieventää tätä rajoitusta tarkastellaan heti kesäkuun alussa uudelleen. Korkean riskin tilojen käyttö voidaan keskeyttää pääasiassa vain sisätiloissa, ja nämä suositukset koskevat aikuisia. 

Kiihtymisvaiheen alueilla paino on lähikontaktien välttämisessä. Tilaisuuksiin sekä erilaisten tilojen käyttöön annetaan toisiaan vastaavat suositukset lähikontaktin välttämisvelvoitteista. Alueilla luovutaan toiminnan keskeytyksistä ja laajasta etäopetuksesta.

Perustason alueilla korostuu jatkossa perushygienia ja riittävät etäisyydet. Lähikontaktin välttämisvelvoite poistuu eikä yleisötilaisuuksia rajoiteta erikseen, mutta riittävistä etäisyyksistä olisi huolehdittava. 

Koska merkittävä osa väestöstä on vielä vailla kattavaa rokotusten antamaa suojaa, rajoitustoimista on luovuttava ja yhteiskuntaa avattava hyvin harkiten. Kiihtymisvaiheen toimenpiteet voivat olla perusteltuja jo perustasolla, mikäli valtakunnallinen ja lähialueiden epidemiologinen tilanne on vaikeutuva. Leviämisvaiheen uhatessa on jatkossakin perusteltua ottaa viipymättä käyttöön kaikki tarpeelliset toimenpiteet.

Sosiaali- ja terveysministeriö antaa alueille ohjauskirjeen päivitetyn toimintasuunnitelman mukaisista toimenpidesuosituksista. 

Lisätietoja

osastopäällikkö Satu Koskela
johtaja Pasi Pohjola
johtaja Jaska Siikavirta
[email protected]

Sivun alkuun