Henkinen kuormitus on kasvava työelämän riski
Työtapaturmien määrä kasvaa, joka kymmenes suomalainen kokee työssään väkivallan uhkaa ja masennuksesta aiheutuvien korvattujen sairauspäivärahapäivien määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Työn vaativuuden kasvaessa perinteisten riskien rinnalle ovat tulleet henkisen hyvinvoinnin riskit, joihin ei ole osattu varautua riittävästi. Riskeihin pitäisi puuttua ajoissa, jotta pahoinvointia ja syrjäytymistä voitaisiin ehkäistä.
”Varhainen puuttuminen ja heikkojen signaalien tunnistaminen on tärkeää ennaltaehkäisevän työn onnistumisen kannalta. Riskienarvioinnilla voidaan tunnistaa altistumisen heikotkin signaalit. Koko työyhteisössä on tartuttava ongelmiin, vaaroihin ja läheltä piti -tapauksiin heti, jotta vältettäisiin työkyvyttömyysriskin toteutuminen”, painotti sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä Euroopan työterveys- ja työturvallisuuskampanjan teemaviikon avaustilaisuudessa maanantaina 20. lokakuuta Helsingissä. Yhdeksättä kertaa järjestetyn kampanjan aiheena on riskien arviointi ja sen menetelmät osana arkipäivän toimintaa.
Riskien arviointi ja hallinta parantaa työpaikkojen toimintaa ja tuottavuutta sekä samalla koko kansan hyvinvointia ja kilpailukykyä. Työhyvinvointi on yritystasolla suoraan yhteydessä sen taloudelliseen tulokseen. Henkiseen hyvinvointiin voidaan vaikuttaa muun muassa johtamiskulttuurilla, ottamalla huomioon yksilön persoonallisuus ja henkilökohtaiset ominaisuudet sekä työn sisältö ja ympäristö.
”Työterveyshuollon asiantuntemuksen hyödyntäminen on keskeisessä ennaltaehkäisevässä roolissa silloin, kun tarkastellaan vaaratekijöitä ja riskejä, joissa työpaikalla ei ole riittävää asiantuntemusta. Apua voi hakea esimerkiksi erilaisten altisteiden vaikutusten havainnointiin, henkiseen kuormitukseen ja kiusaamiseen”, totesi ministeri Hyssälä.
Työkyvyttömyys kehittyy ajan kanssa, ja varhaisista merkeistä kuluu vuosia ennen tilanteen kärjistymistä. Ennaltaehkäisemällä ja puuttumalla terveyttä uhkaaviin vaaratekijöihin voidaan työkyvyttömyyseläkkeelle joutumista viivästyttää. Tutkijat ovat arvioineet, että ensimmäiset oireet tulevasta työkyvyttömyyseläkkeestä ovat havaittavissa 5-8 vuotta etukäteen.
Lisätietoja:
Neuvotteleva virkamies Hannu Alén, puh. 040 7311 362
Ylitarkastaja Hannu Stålhammar, puh. 0400 635 081
Ylitarkastaja Helena Kalliolinna, puh. (09) 160 72473
[email protected]