Laitoshoitomaksut 1.1.2010 alkaen
Vammaisetuuksia maksetaan vuoden 2010 alusta lähtien myös niille, joiden hoitojakso julkisessa hoitolaitoksessa kestää yli kolme kuukautta. Maksettavia etuuksia ovat alle 16-vuotiaan vammaistuki, 16 vuotta täyttäneen vammaistuki, eläkettä saavan hoitotuki sekä ruokavaliokorvaus.
Nykyisen lain mukaan vammaisetuuksien maksaminen on keskeytetty kolmen kuukauden laitoshoidon jälkeen. Niille, joiden vammaisetuus on keskeytetty, aletaan maksaa etuutta uudelleen ilman erillistä hakemusta vuoden 2010 alusta lähtien.
Lakimuutoksen tavoitteena on poistaa avo- ja laitoshoidon välistä rajanvetoa. Jatkossa henkilöllä on oikeus vammaisetuuksiin riippumatta siitä, onko hän avo- vai laitoshoidossa.
Ylimääräistä rintamalisää saavien veteraanien korotettuun ja ylimpään hoitotukeen maksetaan syyskuusta 2010 lähtien 50 euron suuruista veteraanilisää.
Laitoshoidon maksujen korotusSamalla pitkäaikaisen laitoshoidon maksu nousee 82 prosentista enintään 85 prosenttiin hoidettavan nettotuloista. Suurempituloisen puolison asiakasmaksu nousee 41 prosentista 42,5 prosenttiin puolisoiden yhteenlasketuista tuloista. Laitoshoidon maksua määrättäessä vammaisetuudet lasketaan mukaan nettotuloihin.
Asiakasmaksun korotus koskee myös niitä laitoksissa olevia, jotka eivät voi saada vammaistukea, hoitotukea tai ruokavaliokorvausta. Maksujen muutokset tulevat voimaan vuoden 2010 alusta lukien.
Laitoshoidon asiakasmaksun määräämisen perusteena ovat nettotulot. Vammaisetuudet eivät enää ole laitoshoidon maksua määrättäessä etuoikeutettuja tuloja, vaan myös ne otetaan huomioon asiakasmaksua määrättäessä. Asiakasmaksu voidaan määrätä enintään sen suuruiseksi, että hoitoa saavan henkilön henkilökohtaiseen käyttöön jää kuukausittain vähintään 97 euron suuruinen käyttövara (euromääristä vuonna 2010 ks. kuntainfo 10a/2009 indeksitarkistuksista ja sosiaali- ja terveysministeriön ilmoitus 959/2009). Palvelusta perittävä maksu saa kuitenkin olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen.
Keskeytettyä vammaisetuutta aletaan maksaa uudelleen ilman hakemusta. Maksettavan vammaisetuuden suuruus määräytyy keskeytetyn vammaisetuuden tukitason perusteella. Laitoshoidon asiakasmaksua ei oteta erityiskustannuksena huomioon vammaisetuutta myönnettäessä. Jos henkilö ei ole saanut laissa tarkoitettua vammaisetuutta aikaisemmin tai hän haluaa hakea tasoltaan aiempaa korkeampaa vammaisetuutta, hänen tulee hakea etuutta normaaliin tapaan Kansaneläkelaitokselta.
Jos hoitomaksupäätöstä tehtäessä tiedossa ei ole Kelan päätös laitoshoidon asiakkaalle maksettavien vammaisetuuksien määrä, päätöksen tulisi sosiaali- ja terveysministeriön käsityksen mukaan olla tältä osin ehdollinen. Vammaisetuuksien osalta maksupäätös ja sen toimeenpano pitäisi tällöin sitoa Kelan päätökseen ja maksatukseen.
Silloin, kun Kela maksaa vammaisetuuksia myös hakemusta edeltäviltä kuukausilta, STM suosittelee näiden vammaisetuuksien huomioon ottamista niin, että etuudet lasketaan tuloiksi Kelan päätöstä seuraavien kuukausien hoitomaksuissa ja asiakkaan käyttövaroissa yhtä monelta kuukaudelta.
Etuuksien ja maksujen muutokset perustuvat lakiin vammaisetuuksista annetun lain muuttamisesta (1050 /2009) sekä lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 c ja 10 b §:n muuttamisesta (1051/2009). Lait vahvistettiin perjantaina 11. joulukuuta, ja ne tulevat voimaan 1.1.2010.
Vähimmäiskäyttövarat kunnan periessä asiakkaan tulojaLaitoshoitomaksun enimmäismäärän korotuksen johdosta on 16.12.2009 annetulla valtioneuvoston asetuksella sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen 33 §:n muuttamisesta (1099/2009) tarkistettu vastaavasti asiakkaan käyttövarojen vähimmäismäärää. Asiakkaalle jätettävien käyttövarojen vähimmäismäärän silloin, kun kunta perii asiakasmaksulain 14 §:n perusteella henkilölle tulevat tulot, korvaukset tai saamiset, tulee olla vähintään 15 prosenttia henkilön nettotuloista. Myös tämä muutos tulee voimaan 1.1.2010. Vähimmäiskäyttövaran määrä on nykyisin ollut vähintään 18 prosenttia nettotuloista. Hoitoa saavan käyttövaroiksi on jäätävä tässäkin tilanteessa vähintään 97 euroa kuukaudessa.
LisätietojaJohtaja Eija Koivuranta, puh. 09 160 74350
Neuvotteleva virkamies Anna-Mari Raassina, puh. 160 74438