Valtionavustushaun tavoitteena on edistää ja mahdollistaa EQ-5D-5L:n käyttöönotto kaikilla hyvinvointialueilla. Avustuksen hakuaika on 8.4.-8.5.2026.
Hausta järjestetään infotilaisuus perjantaina 10.4. klo 9-10 Teamsin välityksellä, tilaisuuteen voi osallistua tästä linkistä.
Hakuaineistot
Lisätietoja
Asiantuntija Johanna Laine p. 0295 516 456; [email protected]
Neuvotteleva virkamies Petra Kokko, p. 0295 163 474; [email protected]
Sosiaali- ja terveysministeriö avaa ammattikorkeakoulujen haettavaksi erityisavustuksen.
Avustus on tarkoitettu EU/ETA-maiden ulkopuolella tutkintonsa suorittaneiden sairaanhoitajien ammatinharjoittamisoikeuteen liittyvän osaamisen täydentämiseen vuosina 2026–2027.
Avustukseen sovelletaan seuraavia säädöksiä: Valtionavustuslaki (688/2021).
Pääministeri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaisesti sote- ja pelastusalan henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden turvaamiseksi on käynnistetty Hyvän työn ohjelma. Hallitusohjelman mukaisesti nopeutetaan ja sujuvoitetaan EU/ETA-maiden ulkopuolella koulutettujen ammattihenkilöiden ammattioikeuden saamista. Valtion vuoden 2026 talousarvion momentille 33.03.63 ”Eräät erityishankkeet” on myönnetty määräraha (siirtomääräraha 3 v) Hyvän työn ohjelmalle.
Tästä ohjelmasta suunnataan 450 000 euroa hankkeeseen, jossa otetaan käyttöön vuonna 2026 alkaen SAILA-hankkeissa 2024–2025 kehitetty ja pilotoitu valtakunnallisesti kattava koulutuskokonaisuus, joka sisältää osaamistason arvioinnin, tarvittavan yksilölähtöisen osaamisen täydentämisen sekä teoria- ja käytännön osaamisen varmistamisen siten, että se vastaa suomalaista sairaanhoitajan tehtävän edellyttävää osaamista. Valtionavustuksella rahoitetaan ensisijaisesti hanketta, joka pystyy tarjoamaan koulutusta valtakunnallisesti kattavalla tavalla. Sosiaali- ja terveysministeriö toivoo lähtökohtaisesti yhtä ammattikorkeakoulujen yhteishanke-esitystä.
Avustusta ei voi käyttää muihin kuin tämän hakuilmoituksen mukaiseen SAILA-hankkeissa kehitettyjen ja pilotoitujen mallien käyttöönottoon ja hyödyntämiseen.
Avustuksen käyttöaika on 1.6.2026 – 31.12.2027. Valtionavustus myönnetään täysimääräisenä hankkeen valtion-avustukseen oikeuttaviin kustannuksiin. Tarkemmat käytön ehdot sekä rajoitukset määritellään valtionavustuspäätöksessä. Avustus rajautuu hakuilmoituksen mukaiseen toimintaan.
Hakuaika alkaa 24.3.2026 ja päättyy 30.4.2026 klo 16:15. Määräajan jälkeen saapuneita hakemuksia ei käsitellä. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.
Valtionavustuksen hakeminen
Avustusta haetaan hakulomakkeella, jonka lisäksi tulee toimittaa arvio toiminnan kokonaiskustannuksista ja kustannuksista yhtä pätevöityvää sairaanhoitajaa kohden. Lisäksi hakemukseen tulee liittää suunnitelma avustuksella toteutettavasta toiminnasta.
Hakijan lisäksi myös kaikki hankkeeseen osallistuvat organisaatiot (avustuksen saajat) tulee ilmoittaa hakemuksessa ja erillisissä talousarvioissa.
Hakumateriaali löytyy sähköisessä muodossa alta.
Hakemus liitteineen toimitetaan sähköisessä muodossa sosiaali- ja terveysministeriön kirjaamoon (kirjaamo.stm(at)gov.fi) otsikolla ”Hakemus Hyvän työn ohjelmaan/sh-pätö / hakija xxxx”. Hakemuksessa on käytettävä viitettä VN/8377/2026.
Hakumateriaalit
Lisätietoa
Taina Mäntyranta, lääkintöneuvos, [email protected]
Laura Lamberg, projektisihteeri, [email protected]
Sosiaali- ja terveysministeriö avaa haettavaksi erityisavustuksen sosiaali- ja terveysalan henkilöstöön liittyvien hyvien käytäntöjen ja toimintamallien levittämiseen ja käyttöönottoon.
Valtionavustusta voidaan hakea sosiaali- ja terveysalan henkilöstön veto- ja pitovoimaan, työkykyyn ja työnjakoon sekä näiden johtamiseen liittyvien hyvien käytäntöjen ja toimintamallien levittämiseen ja käyttöönottoon yhteistyöalueilla.
Hakijoina voivat olla yliopistollista sairaalaa ylläpitävät hyvinvointialueet ja HUS-yhtymä. Osatoteuttajina voivat olla saman yhteistyöalueen hyvinvointialueet. Myös yhteistyöalueiden yhteiset hakemukset ovat mahdollisia, jolloin hakijan ja osatoteuttajan rooleista on sovittava.
Avustuksen käyttöaika on 1.6.2026 – 31.12.2027. Valtionavustukset myönnetään täysimääräisenä hankkeen valtionavustukseen oikeuttaviin kustannuksiin. Tarkemmat käytön ehdot sekä rajoitukset määritellään valtionavustuspäätöksessä.
Hakuaika alkaa 18.3.2026 ja päättyy 30.4.2026 klo 16:15. Määräajan jälkeen saapuneita hakemuksia ei käsitellä. Sosiaali- ja terveysministeriö tekee avustuspäätökset toukokuussa 2026. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.
Valtionavustuksen hakeminen
Hakija (yliopistollista sairaalaa ylläpitävä hyvinvointialue, HUS –yhtymä) lähettää yhden hakulomakkeen, jossa ilmoitetaan kaikki kohteet, joihin valtionavustusta haetaan. Lisäksi hakemukseen liitetään yksi hankesuunnitelma ja talousarvio kattaen kaiken haettavan toiminnan. Tarkemmat täyttöohjeet ovat hakumateriaalin yhteydessä.
Hakijan lisäksi myös kaikki hankkeeseen osallistuvat organisaatiot (siirron saajat) tulee ilmoittaa hakemuksessa ja erillisissä talousarvioissa.
Hakumateriaali löytyy sähköisessä muodossa alta.
Hakulomake liitteineen toimitetaan sähköisessä muodossa sosiaali- ja terveysministeriön kirjaamoon ([email protected]) otsikolla ”Hakemus Hyvän työn ohjelmaan / hakija: xxx”. Hakemuksessa on käytettävä viitettä VN/2902/2026
Hakumateriaalit
Lisätietoa
Erja Mustonen, erityisasiantuntija, [email protected]
Laura Lamberg, projektisihteeri, [email protected]
Valtionavustus on tarkoitettu Pohjanmaan hyvinvointialueen asiakas- ja potilasturvallisuuden kehittämiskeskuksen kehittämistehtäviin.
Eduskunta on valtion vuoden 2026 talousarviossa hyväksynyt 1 100 000 euron suuruisen määrärahan momentille 33.60.36 (Valtionavustus sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseksi (kiinteä määräraha)) valtionavustuksen maksamiseksi Pohjanmaan hyvinvointialueen potilas- ja asiakasturvallisuuden kehittämiskeskuksen kehittämistehtäviin. Toiminnan tavoitteena on turvata muun muassa asiakas- ja potilasturvallisuuden parantaminen. Erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä annetulla valtioneuvoston asetuksella (582/2017, jäljempänä erikoisairaanhoidon keskittämisasetus) on vahvistettu Pohjanmaan hyvinvointialueelle asiakas- ja potilasturvallisuuden kehittämisen ja suunnittelun kansallisen yhteensovittamisen tehtävät.
Erikoissairaanhoidon keskittämisasetuksessa säädettyjen tehtävien rahoituksesta vastaa Pohjanmaan hyvinvointialue yleiskatteellisesta rahoituksestaan. Asiakas- ja potilasturvallisuuden parantaminen edellyttää myös kansallisen asiakas- ja potilasturvallisuusstrategian ja toimeenpanosuunnitelman sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköille osoitetun toimeenpanon koordinointia ja strategian toimeenpanon tukea palvelunjärjestäjille ja -tuottajille.
Tämä on Pohjanmaan hyvinvointialueen erikoissairaanhoidon keskittämisasetuksessa säädetystä tehtävästä erillinen, ylimääräinen ja määräaikainen tehtävä ja sitä on tarkoitus rahoittaa nyt haettavana olevalla valtionavustuksella. Avustuksella ei saa rahoittaa Pohjanmaan hyvinvointialueen lakisääteisiä tehtäviä.
Valtionavustuksen käyttöaika on enintään 1.1.2026 - 30.4.2027.
Hakuaika alkaa 05.01.2026 ja päättyy 30.1.2026 16:15. Määräajan jälkeen saapuneita hakemuksia ei käsitellä.
Avustuksen hakeminen
Avustusta haetaan hakulomakkeella, jonka lisäksi tulee toimittaa arvio toiminnan kustannuksista (lomakkeet löytyvät osoitteesta https://stm.fi/valtionavustukset_lomakkeet). Lisäksi hakemukseen tulee liittää suunnitelma avustuksella toteutettavasta toiminnasta. Hakemus lähetetään kirjaamoon [email protected] viitteellä VN/34877/2025.
Hakuaineistot
Lisätietoja
Sanna-Maria Kivivuori, lääkintöneuvos, puh. +358 295 163 082, [email protected]
Erja Mustonen, erityisasiantuntija, puh. +358 295 163 179, [email protected]
Valtionavustuksista yleisesti: https://stm.fi/valtionavustusten-hakeminen
Avustuksen tarkoituksena on kattaa kustannuksia, jotka kertyvät hyvinvointialueiden lakisääteisistä tehtävistä erillisistä määräaikaisista omalääkäri-, omatiimi- ja ammatinharjoittajamallien kehittämishankkeista.
Pääministeri Orpon hallitusohjelman ja vuoden 2026 talousarviopäätösten mukaisesti on varattu rahoitusta yhteensä 40 miljoonaa euroa vuosille 2026–2028 talousarvion momentille 33.60.39. palvelurakenteen kehittäminen (siirtomääräraha 3 v). Määrärahaa saa käyttää valtionavustuksiin, jotka kohdistuvat hyvinvointialueiden lakisääteisistä tehtävistä erillisiin määräaikaisiin omalääkäri-, omatiimi- ja ammatinharjoittajamallien kehittämishankkeisiin. Nyt haettavissa olevan valtionavustuksen määrä on 40 miljoonaa euroa ja vähintään puolet tästä määrärahasta myönnetään uusiin ammatinharjoittajamalliin perustuviin kehittämishankkeisiin.
Avustusta voivat hakea hyvinvointialueet ja Helsingin kaupunki. Hakemuksen voi tehdä myös usean hyvinvointialueen yhteistyönä tai yhden tai useamman hyvinvointialueen ja Helsingin kaupungin yhteistyönä.
Avustus on käytettävissä heti sen myöntämisen jälkeen 31.12.2027 asti.
Avustusten hakuaika alkaa 2.2.2026 ja päättyy 13.3.2026 klo 16.15.
Hakeminen ja hakuaineistot
Avustusta haetaan hakulomakkeella, jonka lisäksi toimitetaan hankesuunnitelma, talousarvio vuosille 2026–2027, valtionavustuksen hakijan vakuutus pakotteista ja liite kriteerien täyttymisestä.
• Hakuilmoitus
• Hakulomake, hankesuunnitelma, talousarvio, valtionavustuksen hakijan vakuutus pakotteista sekä lomakkeiden täyttöohjeet saatavilla osoitteesta: https://stm.fi/valtionavustukset_lomakkeet.
• Kriteeritaulukko-liite
Allekirjoitettu hakemus liitteineen tulee toimittaa sosiaali- ja terveysministeriön kirjaamoon ([email protected]) 13.3.2026 klo 16.15 mennessä viitteellä VN/1245/2026.
Määräajan jälkeen saapuneita hakemuksia ei käsitellä.
Valtionavustushausta järjestetään hakuinfo pe 13.2.2026 klo 13.00–14.00. Tilaisuus on suomenkielinen ja järjestetään etänä. Liity Microsoft Teams -kokoukseen tästä linkistä: Liity kokoukseen nyt
Lisätietoja
Avustusta koskeviin kysymyksiin vastaavat sosiaali- ja terveysministeriössä
Lääkintöneuvos Sari Raassina, p. 029 516 3346 (sisällölliset kysymykset)
Ylilääkäri Tapani Hämäläinen, p. 029 516 3510 (sisällölliset kysymykset)
Suunnittelija Alisa Junkala, p. 029 516 3216 (valtionavustuksen hakumenettelyihin liittyvät kysymykset)
Sähköpostit [email protected].