Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Äitiyspäivärahan vähimmäistasoon korotus

Sosiaali- ja terveysministeriö
17.9.2002 8.00
Tiedote 252/2002

Hallitus esittää äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahan sekä erityishoitorahan vähimmäistason korottamista 10,9 eurosta 11,45 euroon. Vastaava korotus tulisi myös sairauspäivärahan ja kuntoutusrahan vähimmäismäärään.

Kyseessä olisi ensimmäinen vähimmäispäivärahoihin tuleva korotus vuoden 1996 jälkeen. Vanhempainpäivärahan vähimmäismäärä on universaali etuus, jota maksetaan kaikille pienituloisille tai vailla tuloja oleville vanhempainvapaiden ajalta.

Lisäksi hallitus esittää, että työttömänä olleen henkilön jäädessä perhevapaalle päiväraha olisi vähintään työttömyysturvaetuuden suuruinen. Näin korjattaisiin nykyinen tilanne, jossa työttömällä on sairastuessaan oikeus sairauspäivärahaan, mutta ei vanhempainpäivärahaan. Työttömyyskausi on saanut olla korkeintaan neljä kuukautta ennen perhevapaan alkamista.

Hallitus päätti tiistaina 17. syyskuuta esittää, että asiaa koskevat lakiehdotukset annetaan eduskunnalle presidentin esittelyssä. Esitykset liittyvät valtion talousarvioesitykseen vuodelle 2003.

Sairausvakuutuksen menot lisääntyisivät ehdotusten johdosta arviolta 9,6 miljoonalla eurolla vuonna 2003. Lisäyksestä vanhempainrahojen minimitason korotuksen osuus olisi 4,5 miljoonaa euroa, työttömien vanhempainrahan määräytymisperusteiden muutoksen osuus 4,0 miljoonaa euroa sekä sairaus- ja kuntoutuspäivärahan osuus 1,1 miljoonaa euroa.

Lisätietoja: Hallitussihteeri Lauri Pelkonen, p. 09-1607 3868

Sivun alkuun