Vanhemmille annettu tuki auttaa perhettä eteenpäin
Vanhemmuuden tukea vahvistetaan tuomalla ammattilaisten työskentelyn tueksi näyttöön perustuvat lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta edistävät työmenetelmät.
Samalla vahvistetaan myös lasten, nuorten ja perheiden parissa työskentelevien ammattilaisten osaamista.
”Jokainen lapsi kehittyy vuorovaikutuksessa läheisten ihmisten ja lähiympäristönsä kanssa. Vanhemmuuden tukeminen onkin lapsen hyvinvoinnin varhaista tukemista. Samalla vähennetään tehokkaasti lasten eriarvoistumista. Tutkimusten perusteella tiedämme, että vanhemmuuden taitoja voi oppia – harjoittelemalla toiminta muuttuu ja vanhemmuus kehittyy”, korostaa Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman eli LAPEn hankepäällikkö Hanne Kalmari.
Työmenetelmät levitetään ja otetaan käyttöön suunnitelmallisesti
Työmenetelmien yhtenäistäminen ja vanhemmuuden tuen vahvistaminen on osa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa (LAPE). Työmenetelmien levittämisestä ja käyttöönotosta vastaavat Suomen Mielenterveysseura ja Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiö (ITLA).
”Yhteistä menetelmille on se, että ne tukevat positiivista vanhemmuutta, jossa lasta kannustetaan rankaisemisen sijaan. Näin lapsista kasvaa mieleltään terveitä, vahvoja aikuisia”, sanoo Suomen Mielenterveysseuran kehitysjohtaja Kristian Wahlbeck.
Varhaisen tuen ja hoidon sekä vanhemmuustaitojen vahvistamisen työmenetelmien käyttöä tarjotaan ja niiden käyttöä valmennetaan etenkin neuvolan, perheneuvolan, varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ammattilaisille.
Levitykseen valitaan työmenetelmiä, jotka ovat saaneet vahvan näytön vaikuttavuudestaan Kasvun tuki -portaalin toimituksen tekemässä arvioinnissa. Kasvun tuki on verkkopalvelu, johon on koottu ja jossa arvioidaan työvälineitä lasten ja perheiden tukemiseksi.
Menetelmiä voidaan varhaiskasvatuksen ja opetuksen järjestäjän arvion pohjalta käyttää täydentämään varhaiskasvatus- ja perusopetuslaissa sekä oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa säädettyjä lapsen oppimisen, hyvinvoinnin ja kasvun tuen toimintatapoja ja suunnitelmia.
Näyttöön perustuvien menetelmien järjestelmälliseen levittämiseen ja käyttöönottoon luodaan rakenne ja tarvittava koulutus. Maakunnat ja kunnat saavat apua menetelmien valintaan sekä tukea niiden käyttöönottoon ja ylläpitoon.
Näyttöön perustuvia eli tieteellisesti vaikuttaviksi todennettuja menetelmiä on lapsi- ja perhepalveluissa jo käytössä eri puolilla Suomea, mutta niitä ei ole aiemmin levitetty suunnitelmallisesti.
LAPE-ohjelma on hallituksen kärkihanke, jossa uudistetaan lasten, nuorten ja perheiden palvelut sote- ja maakuntauudistusta varten. Ohjelmassa kehitetään myös lasten, nuorten ja perheiden parissa työskentelevien ammattihenkilöiden osaamista ja työvälineitä.
Lisätietoja
Hanne Kalmari, LAPE-ohjelman hankepäällikkö, STM, p. 0295 163 046 , [email protected]
Kristian Wahlbeck, kehitysjohtaja, Suomen Mielenterveyseura, p. 0400 659 101, [email protected]
Petra Kouvonen, ohjelmajohtaja, Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiö ITLA, p. 041 455 2280, [email protected]