Ei erityiskohtelua tuulivoimamelulle
Julkaisuajankohta
17.11.2014
10.20
Tyyppi:Uutinen
N5-65359
Suomessa toimii nyt yli 200 tuulivoimalaa. Kun tavoitteena on kasvattaa uusiutuvan energian käyttöä tiiviissä tahdissa, voimaloita on kymmenen vuoden kuluttua mahdollisesti moninkertainen määrä. Rakennusvauhdin kiihtyminen ja tuulivoimaloista tehdyt valitukset ovat saaneet STM:n muistuttamaan terveysvaikutusten arvioinnin tärkeydestä jo suunnitteluvaiheessa.
"Huolimaton suunnittelu kostautuu usein ongelmina. Jälkikäteen niiden korjaaminen on sekä hankalaa että kallista. On paljon parempi suunnitella voimala alusta lähtien niin, että haittoja ei synny", Pekkola sanoo.
Riittävä välimatka estää ongelmiaTuulivoimamelua ei ole aivan yksinkertaista mitata tai verrata muihin ympäristöstä kuuluviin ääniin. "Tuulivoimalan ääni vaihtelee suuresti. Siihen vaikuttaa itse laitteiston ohella tuulen voimakkuus ja suunta ja niiden vaihtelut sekä ilman lämpöolosuhteet. Lisäksi kyse on pienitaajuisesta äänestä, joka etenee pidemmälle ja helpommin seinien läpi sisälle kuin suuritaajuinen," Pekkola kertoo.
Muiden maiden kokemuksistakaan ei ole helppoa saada suoraan sovellettavaa tietoa, sillä kehitys on koko ajan kulkenut kohti suurempia tuulivoimaloita. Tällä hetkellä Suomeen rakennettavat voimalat ovat teholtaan noin kolme kertaa esimerkiksi Tanskan voimaloiden keskikokoa suurempia, koska siellä tuulivoimasta innostuttiin paljon aikaisemmin.
Paras keino ehkäistä meluhaittoja on rakentaa voimalat riittävän kauas asutuksesta. Julkisuudessa näkynyt kahden kilometrin etäisyys ei silti ole mikään ministeriön asettama minimietäisyys, vaan se jäi elämään kahteen maakuntakaavaan annetusta lausunnosta. Pekkolan mukaan suunnittelun lähtökohtana pitää kuitenkin olla sisämelutasojen pysyminen terveydensuojelulain mukaisina.
"Suunniteltaessa tulee ottaa huomioon, miten rakennuksen ulkokuori vaimentaa melua. Näin määritellyn ulkomelutason perusteella arvioidaan sitten voimalan tarvittava etäisyys asutuksesta ympäristöministeriön ohjeiden mukaisilla mallinnuksilla."
Pekkola muistuttaa vielä, että mallinnuksen tulos on pitkän ajan keskiarvo. "Tulos riippuu asetetuista lähtöarvoista, joiden tulee ehdottomasti olla oikeita. Mallinnus ei myöskään kerro kaikista tuulivoimamelun erityispiirteistä, kuten äänen kiusallisuutta lisäävästä vaihtelusta ja jaksottaisesta sykinnästä. Nämä epävarmuustekijät on syytä pitää mielessä ennen kuin tuloksista tehdään johtopäätöksiä. Jos niitä ei hallita jo suunnitteluvaiheessa, riski sisämelutasorajojen ylittämiseen kasvaa."
Pelissä tuulivoiman hyväksyttävyysViime keväänä ympäristöministeriön johdolla valmisteltiin tuulivoiman melua koskevaa asetusta. Pekkola sanoo STM:n olleen tyytyväinen YM:n esittämään luonnokseen, jossa ulkomelulle esitetyt vaatimukset ottivat varsin hyvin huomioon myös sisämelurajoitukset. TEM, Suomen Tuulivoimayhdistys ja Energiateollisuus taas jättivät esitykseen eriävän mielipiteen. Tiukaksi koettujen rajojen pelättiin haittaavan koko elinkeinoa ja uusiutuvan energian rakentamista.
Nyt tekeillä on uusi asetusluonnos, joka valmistunee syksyn aikana. Pekkolan mukaan STM ei kuitenkaan voi tinkiä sisämelun rajoista. Tuulivoiman rakentajat ovat puolestaan vedonneet siihen, että nyky-yhteiskunnassa ihmisten pitää sietää jonkin verran melua.
"Tuo näkökohta on jo otettu huomioon sisämeluvaatimuksissa. Tosiasia kuitenkin on, että melusta voi aiheutua terveysongelmia. Hiljaisempikin desibelimäärä riittää esimerkiksi häiritsemään nukkumista, ja unenpuute ja stressi voivat aiheuttaa terveyshaittoja", Pekkola toteaa.
Suomesta löytyy jo muutama esimerkki, joissa terveysviranomaiset ovat puuttuneet tuulivoimalan aiheuttamaan meluun. Pekkolan huoli koskee kuitenkin ennen kaikkea tulevaisuutta.
"Pitkällä tähtäimellä tuulivoiman hyväksyttävyys kansalaisten joukossa riippuu koetuista haitoista. Jos ne vältetään viisaalla suunnittelulla, rakentaminen on jatkossa helpompaa."
Teksti: Paula Mannonen
Näkökulmat