Maria Kaisa Aula:
Lapsi keskiöön – tuki arkeen!

LAPE-työssä on tehty muutosta monella tasolla, mm. raivattu esteitä monialaisen palvelutarpeen arvioinnin ja tietojen jakamisen tieltä. Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden muutostyö jatkuu myös vuonna 2019.
Kouvolan perusturvajohtaja Pirjo Piiroinen kertoi LAPE-päivilläLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä esimerkistä, joka oli avannut lasten ja nuorten kanssa toimivien ammattilaisten silmiä. Koulunkäyntivaikeuksista ja monista ongelmista oirehtivalle nuorelle oli tehty peruskoulun alaluokilta alkaen monta monituista ammattilaisten arviointia ja suunnitemaa. Ainoa konkreettinen toimenpide oli kuitenkin ollut yksi kerta ratsastusterapiaa ysiluokalla.
Tapaus ei valitettavasti ole ainutlaatuinen. Palveluiden hajanaisuus kärjistää lasten ja nuorten ongelmia ja eriarvoistumista. Ammattilaiset arvioivat lasta ja perhettä kukin omalta kantiltaan: potilaana, kuntoutettavana, lastensuojelun asiakkaana, oppilaana. Liian harvoin nähdään kokonainen lapsi hänen omassa kasvuyhteisössään. Liian usein lapsi tai nuori ”lähetetään pois” hoitoon, vaikka tuki pitäisi tulla kotiin, kouluun, varhaiskasvatukseen, kaveripiiriin.
Muutosta kohti yhdessä tekemistä, lapsen lähelle tulemista, ihmisen kohtaamista ja hyvän arjen mahdollistamista on tehty Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (LAPE) parin vuoden ajan. Taustalla on monien raporttien viesti ja lapsilähtöisesti ajattelevien ammattilaisten innostus. Järjestöt ja seurakunnat ovat olleet työssä mukana.
Kouvolassa on esimerkiksi opiskeltu verkostojohtamista yli sivistystoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen rajojen.
Muutos ei onnistu ilman yhteistä tahtotilaa – lapsen hyvän elämän asettamista keskiöön.
Nyt hallinnonalojen osaoptimointi vetää usein pidemmän korren. Asiakkaan tiedot ja hänelle tehdyt suunnitelmat eivät liiku joustavasti yli rajojen.
LAPE-työssä on tehty muutosta monella tasolla. Kansallisesti on avattu keskustelua yhteisestä lapsikäsityksestäLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä, tuotu yhteistyötä tukevia tutkittuja menetelmiä kentälle, esimerkiksi www.kasvuntuki.fiLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä, sekä raivattu esteitä monialaisen palvelutarpeen arvioinnin ja tietojen jakamisen tieltä, ks. uutinen Yksi lapsi, yksi tilannekuva -työryhmän työ käynnistyy.
Alueellisesti on ennakoitu tulevaa sote- ja maakuntauudistusta. Palveluita on koottu yhteen perhekeskuksiksiLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä, joista lapsi ja vanhemmat voivat saada apua arkeen helposti ja ketterästi. Sivistyksen ja soten ammattilaiset ovat opetelleet ymmärtämään tosiaan. Ilman luottamusta verkostot eivät vahvistu, eivätkä palvelut sovitu yhteen lapsen ympärille, ks. uutinen Ministerit Saarikko ja Grahn-Laasonen kehottavat kuntia ja maakuntia yhteistyöhön lapsiasioissa Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
LAPE-työ on siilojen purkamista. Se on myös lasten hyvinvoinnin ja oppimisen yhdenvertaisuuden ilmiöperustaista johtamista verkostoissa. Elämänkaarinen toimintamalli on osoittautunut tuloksekkaaksi tavaksi asettaa lapsi keskiöön.
Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden muutostyö jatkuu myös 2019.
Laajat maakunnalliset hankkeet päättyvät, mutta muutosagentit jatkavat tulosten juurruttamista ja kunta-maakunta- yhdyspinnan vahvistamista. Avuksi tulevat sivistystoimen viisi kunta-agenttia. LAPE-Akatemiat tulevat valmentamaan kuntien ja jokaisen maakunnan johtoa lapsilähtöiseen ajatteluun. Systeemisen johtamisen oppimisessa teemme yhteistyötä SOTE-Muutosakatemian kanssa.
LAPE-muutosohjelma on antanut vauhtia kansallisen lapsistrategian valmistelulle. Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö ovat hoksaamassa, että yhdessä olemme enemmän. Hyvinvoiva lapsi tosiaan oppii ja kasvaa!
Sote-uudistuksen viipyminen ei keskeytä tai tee tarpeettomaksi LAPE-muutostyötä, joka jatkuu myös ensi vuonna. Juurruttaminen, kunta-maakunta-yhdyspintatyö, johdon valmennus ja uusi toimintakulttuuri ovat muutosagenttien työtä vuonna 2019.
Siitä eteenpäin odotamme lapsistrategian ottavan kopin lapsen asettamisesta keskiöön niin kunnassa, maakunnassa, valtiolla, järjestöissä kuin seurakunnissakin.
Maria Kaisa Aula
Hankejohtaja, sosiaali- ja terveysministeriö
mariakaisa.aula(@)stm.fi
@AulaMK