Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma lähtee maakuntiin
Hallituksen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma -kärkihankkeen johtoa ja projektiryhmän jäseniä lähtee maakuntiin tapaamaan kuntien ja muiden keskeisten toimijoiden edustajia. Tavoitteena on esitellä hanketta, kuulla alueiden näkemyksiä sekä innostaa alueet mukaan kehittämistyöhön.
– Hankkeen tavoitteena on toimintakulttuurin ja palveluiden kokonaisvaltainen muutos lapsi- ja perhelähtöiseen suuntaan. Kyse on valtion, kuntien järjestöjen ja seurakuntien yhteistyöstä, jolla saadaan lapsille ja perheille sopivaa tukea oikeaan aikaan, kertoo ohjausryhmän puheenjohtaja Maria Kaisa Aula.
– Laaja kokonaisuuus perustuu yhteistyöhön ja kumppanuuksiin. Maakuntakierros onkin välttämätön yhteistyöverkostojen luomisen kannalta. Haluamme kuulla alueiden ääntä ja ymmärtää niiden erityispiirteet mahdollisimman hyvin, Aula jatkaa.
Muutos tarvitsee tuekseen valmennusta ja koulutusta. Kärkihanke myöntää jokaiselle kehitystyöhön halukkaalle maakunnalle rahoituksen muutosagentin palkkaamiseksi. Muutosagentin tehtävä on verkostoida ja innostaa alueen kaikkia toimijoita muutokseen.
Tavoitteena on myös, että mahdollisimman moni kunta perustaisi päättäjien, virkamiesten sekä järjestöjen ja seurakuntien edustajien ryhmän edistämään ja koordinoimaan kunnan kehittämistyötä. Vastaavia ryhmiä suunnitellaan lisäksi maakunnan tasolle.
– Kunnille tulee haettavaksi myös valtionavustuksia. Niitä myönnetään alueelliseen kehittämistyöhön, jossa eri hallinnonaloilla toimivat viranomaiset parantavat yhdessä lapsen ja vanhempien hyvinvointi. Kehittämistyötä tehdään uuden kunnan ja maakunnan toimintaympäristöön, kertoo muutosohjelman hankepäällikkö Hanne Kalmari.
Maakuntakierrospäivä koostuu kahdesta eri tapaamisesta
Maakuntakierroksen päivä jakaantuu kahteen osaan: aamupäivällä hankkeen edustajat esittelevät hanketta päättäjille, kuten sote-, sivistys- ja nuorisotoimen johtajille, kuntien luottamushenkilöille, sairaanhoitopiirien johtajille ja järjestöjen edustajille. Iltapäivän laajemmalle yleisölle tarkoitettua osuutta voi seurata myös suorana verkkolähetyksenä. Kuntien nuorisovaltuustojen edustajat tuovat tilaisuuksiin nuorten ääntä.
– THL:n edustajat esittelevät lasten ja nuorten hyvinvoinnin sekä palveluiden nykytilaa sillä alueella, jolla kulloinkin vierailemme. Esittelemme myös mallinnoksia ja suunnitelmia palveluiden ja toimintakulttuurin kehittämiseksi. Niistä käy ihan käytännössä ilmi, mitä muutetaan ja miten muutos saadaan aikaiseksi, kuvaa Kalmari.
– Syksyllä avautuva valtionavustusten haku kiinnostaa myös varmasti osallistujia. Kaikki yksityiskohdat eivät ole vielä selvillä, mutta kerromme tässä vaiheessa sen, mitä tiedämme, Kalmari sanoo.
Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman on yksi pääministeri Sipilän hallituksen kärkihankkeista. Ohjelman tavoitteena ovat nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, vaikuttavammat, kustannustehokkaammat ja paremmin yhteen sovitetut palvelut.
Lisätiedot
ohjausryhmän puheenjohtaja Maria Kaisa Aula, p. 050 530 9697, mariakaisa.aula[at]luukku.com
hankepäällikkö Hanne Kalmari, p. 0295 163 046, [email protected]
Kierroksen päivämäärät ja paikkakunnat
2.6. Helsinki, Helsingin yliopisto
6.6. Turku, Virastotalo
8.6. Kuopio, Kuopion Musiikkikeskus
9.6. Tampere, Tampereen yliopisto
13.6. Rovaniemi, Arktikum
14.6. Oulu, Lasaret
16.6. Vaasa, Vaasan yliopisto (kaksikielinen tilaisuus)
Päivän ohjelma
9.30–11.30 Alueellinen päättäjätapaaminen (kutsuvierastilaisuus)
13.00–16.00 Seminaari lapsi- ja perhepalveluiden parissa työskenteleville kuntien, maakuntien, järjestöjen ja seurakuntien esimiehille ja edustajille (seurattavissa myös verkossa)
Katso päivän ohjelma (lisätty 20.5.2016)