Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Kuntainfo: covid-19-rokotuksia suositellaan henkilöille, joilla ei ole kotikuntaa Suomessa

Sosiaali- ja terveysministeriö
10.3.2021 10.38
Uutinen

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut suosituksen kunnille ja kuntayhtymille covid-19-rokotuksista henkilöille, joilla ei ole kotikuntaa Suomessa tai joilla ei ole muuta oikeutta saada ennaltaehkäiseviä julkisen terveydenhuollon palveluja Suomessa.

Rokotusten antamista perustellaan sillä, että siten suojellaan kansanterveyttä. Rokotuksista ei perittäisi kustannuksia kotikunnattomilta henkilöiltä. Rokotuksia ei kuitenkaan annettaisi matkailijoille tai lyhytaikaisesti Suomessa vieraileville henkilöille.

STM:n suositukset perustuvat mm. sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annettuun EU-asetukseen. Siten covid-19-rokotuksiin olisivat oikeutettuja tilapäisesti Suomessa oleskelevat muissa EU- tai Eta-maissa tai Sveitsissä sairasvakuutetut henkilöt osana lääketieteellisesti välttämätöntä hoitoa. Näillä henkilöillä on olemassa eurooppalainen sairaanhoitokortti.

Lisäksi rokotusta suositellaan annettavaksi henkilöille, joilla on Kelan myöntämä Todistus oikeudesta hoitoetuuksiin Suomessa tai Kelan myöntämä vihreätaustainen eurooppalainen sairaanhoitokortti. Tällainen kortti myönnetään toisessa EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä vakinaisesti asuville eläkkeensaajille, jotka oleskelevat tilapäisesti Suomessa. 

Lisätietoja:

Lääkintöneuvos Sirkku Jyrkkiö, [email protected] (oikeus ennaltaehkäisevään julkiseen terveydenhuoltoon)
Ylilääkäri Paula Tiittala, [email protected] (tartuntataudit ja rokottaminen)
Hallitusneuvos Henna Huhtamäki, [email protected] (sairausvakuutus)

Sivun alkuun