Tekstipuhelupalvelun tulevaisuus -työryhmä
STM118:00/2022 Kehittäminen
Työryhmän työn tavoitteena on varmistaa, että nykymuotoista tekstipuhelupalvelua käyttävien ryhmien erityistarpeet huomioidaan ja heidän oikeutensa saavutettavaan viestintään ja asiointiin turvataan myös jatkossa.
Hankkeen perustiedot Päättynyt
Hankenumero STM118:00/2022
Asianumerot VN/32026/2022
Asettaja sosiaali- ja terveysministeriö
Toimikausi/aikataulu 21.12.2022 – 31.5.2023
Asettamispäivä 21.12.2022
Tavoitteet ja tuotokset
Työryhmän työn tavoitteena on varmistaa, että nykymuotoista tekstipuhelupalvelua käyttävien ryhmien erityistarpeet huomioidaan ja heidän oikeutensa saavutettavaan viestintään ja asiointiin turvataan myös jatkossa.
Työryhmän tehtävänä on selvittää ja arvioida järjestämisvaihtoehdot palvelun jatkamiseksi tai korvaamiseksi muilla ratkaisuilla. Arvion tulee perustua nykypalvelun puitteissa tehtyyn asiakasryhmien erityistarpeiden profilointiin.
Arvioon tulee sisältyä kartoitus esitetyn mallin aiheuttamista sääntelytarpeista, kustannuksista, viranomaisvaikutuksista sekä asiakasvaikutuksista palvelutarpeeseen vastaamisen ja perusoikeuksien toteutumisen kannalta.
Työryhmän tulee tehdä toimikautensa loppuun mennessä esitys palvelun jatkosta tai korvaamisesta muilla ratkaisuilla.
Lähtökohdat
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on myöntänyt Kuurojen Liitto ry:lle palvelua varten rahoitusta. Avustusta on suunnattu myös kehittämistoimiin, jotka pohjustavat palvelun siirtämistä viranomaisvastuulle. STEA on kiinnittänyt avustusharkinnassaan huomiota siihen, että palvelussa on kyse yhdenvertaisuuteen tähtäävästä palvelusta, jonka toteuttaminen harkinnanvaraisen valtionavustuksen turvin ei ole kestävä ratkaisu. Työryhmän tulee tehdä toimikautensa loppuun mennessä esitys palvelun jatkosta tai korvaamisesta muilla ratkaisuilla.
Kaikille sopivan suunnittelun periaatteen mukaisesti tavoitteena laajasti on esteettömät ja saavutettavat yleiset palvelut, laitteet ja sovellukset kaikille ihmisille. Tarvittaessa käytössä tulee olla myös yksilölliseen tarpeeseen vastaavia erityispalveluja. Tärkeää on myös tukea ihmisten digitaitoja ja valmiuksia käyttää erilaisia laitteita ja sovelluksia.
Tekstipuhelupalvelu on kaikkien käytettävissä oleva sähköisen viestinnän palvelu tilanteissa, joissa puhelun soittajan tai vastaanottajan vamma tai toimintarajoite estää tai vaikeuttaa tavallisen puhelun soittamisen tai vastaanottamisen. Palvelun pääasiallinen käyttäjäryhmä ovat kuulovammaiset, kuulo-näkövammaiset, kehitysvammaiset ja puhevammaiset henkilöt.
Suunnittelu
Jäsenmuutospäätös tekstipuhelupalvelun tulevaisuus työryhmän kokoonpanoon PDF
9.3.2023 Sosiaali- ja terveysministeriö
Toteuttaminen
Asialista Tekstipuhelupalvelu 1 2023 PDF
31.7.2024 Sosiaali- ja terveysministeriö
Muistio Tekstipuhelupalvelu 1 2023 PDF
31.7.2024 Sosiaali- ja terveysministeriö
Muistio Tekstipuhelupalvelu 2 2023 PDF
31.7.2024 Sosiaali- ja terveysministeriö
Asialista Tekstipuhelupalvelu 2 2023 PDF
31.7.2024 Sosiaali- ja terveysministeriö
Asialista Tekstipuhelupalvelu 3 2023 PDF
31.7.2024 Sosiaali- ja terveysministeriö
Muistio Tekstipuhelupalvelu 3 2023 PDF
31.7.2024 Sosiaali- ja terveysministeriö
Muistio Tekstipuhelupalvelu 4 2023 PDF
31.7.2024 Sosiaali- ja terveysministeriö
Asialista Tekstipuhelupalvelu 4 2023 PDF
31.7.2024 Sosiaali- ja terveysministeriö
Asialista Tekstipuhelupalvelu 5 2023 PDF
31.7.2024 Sosiaali- ja terveysministeriö
Muistio Tekstipuhelupalvelu 5 2023 PDF
31.7.2024 Sosiaali- ja terveysministeriö
Muistio Tekstipuhelupalvelun tulevaisuus -seurantatapaaminen kesäkuu 2024 (006) PDF
31.7.2024 Sosiaali- ja terveysministeriö
Asialista Tekstipuhelupalvelun tulevaisuus -seurantatapaaminen kesäkuu 2024 PDF
31.7.2024 Sosiaali- ja terveysministeriö
Tekstipuhelupalvelun tulevaisuus -työryhmän kannanotto PDF
31.7.2024 Sosiaali- ja terveysministeriö
Tiedoksianto ja julkaisu
-
31.7.2024 Sosiaali- ja terveysministeriö
Muut asiakirjat ja muistiot
Jäsenmuutospäätös tekstipuhelinpalelun tulevaisuus työryhmän kokoonpanoon PDF
9.3.2023 Margit Vesa
Ryhmittelemättömät
Henkilö
Rooli, Toimikausi
Hoffrén, Tea
Erityisasiantuntija
sosiaali- ja terveysministeriö
Rooli: Hankkeen yhteyshenkilö
21.12.2022 – 31.5.2023
Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet