Tapio Anttila: Dialogi lasten kanssa lisää ymmärrystä myös aikuisen ajatteluun

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö 25.10.2018 12.44
Tapio Anttila: Dialogi lasten kanssa lisää ymmärrystä myös aikuisen ajatteluun
Kuvaaja: Miikka Pirinen/Sitra

”Vähän huonosti” - näin vastasi 8-vuotias poikani. Olin kotiin tullessani esittänyt ”miten menee?” -kysymyksen tervehdyksenomaisesti. Onneksi minulla oli aikaa kuunnella vastaus – tällä kertaa. Pojalla oli ollut kiistaa kaverin kanssa ja koulusta oli sitten tultu eri reittejä, vaikka kaveri asuu melkein naapurissa.

Olen onnellinen, rakas harrastukseni dialogi on noussut keskustelun ytimeen Suomessa. Olen vuosikausia fasilitoinut erilaisia työpajoja ja prosesseja. Olen tuonut näihin dialogeja ja menetelmiä, joissa painotetaan dialogisuutta. Olen pohtinut dialogin teorian ja käytännön suhdetta blogisarjassani Monologia dialogista

Minulle dialogi on ennen kaikkea yhdessä ajattelemista. Tiivistäisin dialogin näin: 

1. Dialogissa on tavoitteena ymmärryksen lisääminen asiasta, toisista ihmisistä ja omasta ajattelusta.  

2. Dialogi edellyttää osallistujilta tasavertaista kohtaamista ja arvostavaa kuuntelua.  

3. Hyvässä dialogissa ihmiset liittyvät aiemmin puhuttuun ja uskaltavat kertoa kokemuksistaan

Dialogin ja luottamuksen välillä on ”muna vai kana” -ongelma. Dialogi synnyttää luottamusta ja samalla, jotta se toimii, täytyy osallistujien välillä olla luottamusta. Dialogi on tavoittelemisen arvoista, vaikkei aina onnistuisikaan. Aina ei tosin kannata tavoitella dialogia.  

Mieleeni onkin hiipinyt epäilys; dialogia tarjotaan nyt ratkaisuksi melkein asiaan kuin asiaan. Siksi on hyvä miettiä, milloin on dialogin aika, milloin kannattaa edetä neuvottelun, väittelyn, päätöksenteon tai joitain muita reittejä.  

Miten käydä dialogia lapsen tai nuoren kanssa?  

Olen fasilitoinnut useita onnistuneita dialogeja, kun ryhmä on pohtinut, missä tilanteessa ollaan ja miksi siinä ollaan. Tällaisessa tilannekuvakeskustelussa parhaimmillaan pohditaan, miksi ihmisten tulkinnat tilanteesta ja syistä poikkeavat, mitkä ovat kokemukset tulkintojen taustalla. Yhteisemmän ymmärryksen kautta usein löytyy reittivaihtoehtoja eteenpäin.  

Lapsen kanssa ristiriitoihin kytkeytyvät miksi-pohdinnat, miksi kaverin kanssa tuli riitaa koulun jälkeen, miksi isä suuttui, miksi eläimiä tapetaan, miksi valmentaja kehui vain pelikaveria, miksi youtubessa oli sellainen video. Nuo ovat tilanteita, joissa dialogi toimii parhaiten. Olen huomannut, että käytyäni tällaisia keskusteluja lasteni kanssa, ajatteluni ja perusteluni ovat huomattavasti kehittyneet myös aikuisten kanssa käytäviin keskusteluihin. 

Hyvän dialogin perusneuvot toimivat lapsenkin kanssa keskustellessa. Kuuntele lasta, osoita kiinnostuksesi, arvosta lapsen mielipiteitä, kysy kokemuksia. Ja tärkein: älä keskeytä, odota useampi hetki ennen kuin ryntäät sanomaan, ratkaisemaan, kertomaan kokemuksesi tai mielipiteesi taikka olemaan roolimalli.   

Dialogi perustuu osallistujien tasavertaiseen kohtaamiseen. Eli kannattaa hetkeksi jättää vähemmälle vanhemman rooli ja ottaa kuuntelijan osa. Tällä en tarkoita, että vanhempi olisi aina kaverin roolissa. On päätöksentekotilanteita, jossa vanhemman tulee ottaa roolia ja määrittää rajat.  

Aikaa keskustella 

Perheen arjessa tärkein tekijä dialogin onnistumiselle on aika – aikaa kuunnella, aikaa olla kiinnostunut, aikaa ajatella yhdessä lapsen kanssa. Lapsiperheen viikkorytmi on tuttu, aamuisin stressi saada kaikki ajoissa liikkeelle, iltapäivän muleioomitäätekemist-puhelut kesken kokousten, illan harrastuskuskausten sopiminen ja sitten ”taksikuskin rooli”. Mistä aikaa kysyä ”miten sulla menee” ja kuunnella ajatuksella lapsen vastausta.  

Yhteinen päivällinen olisi mainio mahdollisuus. Päivän tapahtumien kuuntelun lomassa aina välillä syvennyttäisiin joihinkin aiheisiin ja lasten maailma sattumuksineen ja kavereineen olisi lähempänä vanhempaa. Ja toisin päin; lapsi kuulisi mitä vanhempien maailmassa tapahtuu, miten ristiriitoja ratkaistaan työpaikalla ja miksi ei kannata huolestua kaikista uutisista.  

Miksi yhteinen ruokailu onnistuu valitettavan harvoin? Varmaan kiireisen työelämän vaatimukset ovat vaikeita yhteensovittaa lapsiperheen arjen kanssa. Hyviä käytäntöjä syntyy edistyksellisissä organisaatioissa. Ne näkevät lapsiystävälliset käytännöt hyviksi keinoiksi houkuttaa osaajia töihin. Olen varma, että uusia ennakkoluulottomia käytäntöjä kehitetään ja ne yleistyvät nopeasti. 

On myös luonnollista kysyä, voisiko työelämän käytäntöjen lisäksi koulupäivän rakenteet muuttua. 

On myös luonnollista kysyä, voisiko työelämän käytäntöjen lisäksi koulupäivän rakenteet muuttua. Asia ei ole uusi. Vuonna 2005 professori Lea Kauppisen ja rehtori Leevi Launosen johdolla tutkittiin ja kokeiltiin yksinkertaista asiaa: voisivatko harrastukset olla osa lapsen koulupäivää. Eheytetyssä koulupäivässä koulutunnit, lepo, harrastukset ja läksyjen teko olisivat kokonaisuus. Näin iltapäivän yksinäiset tunnit ja illan harrastusrumba jäisivät pois.  

Lapset ovat erilaisia. Pojallani on kova halu ilmaista itseään, mutta hän joutuu tekemään paljon sen eteen, että saa sanoitettua ajatuksensa. Hänen tarinansa ovat kuuntelemisen arvoisia. Tähän haluan käyttää aikaani. 

*** 

Tässä sarjassa esittelemme tekoja ja näkemyksiä lapsiystävällisemmän Suomen puolesta. Kaikki esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan/haastateltavan omia. Lisää kirjoituksia voit lukea http://minedu.fi/lapsistrategia/kolumnitja stm.fi/lapsistrategia/kolumnit.