Ihmisarvoisia työpaikkoja kehitysmaihin

Maailmassa on nykyisin enemmän työttömiä kuin koskaan aikaisemmin, joten uusia uusia työpaikkoja tarvitaan kipeästi. Viimeistään bangladeshilaisella tekstiilitehtaalla vuonna 2013 tapahtunut yli tuhat kuolonuhria vaatinut onnettomuus teki selväksi, että ongelmaa ei voi ratkaista millaisella työllä tahansa.

"Kansainvälisen työjärjestön ILO:n uudella lippulaivaohjelmalla kehitysmaihin halutaan luoda ihmisarvoisia työpaikkoja. Suomessa on paljon työsuojelun asiantuntemusta, joten me osallistumme ohjelmaan perustajajäsenenä", sanoo neuvotteleva virkamies Wiking Husberg.

ILO:n ohjelman neljä yleistä tavoitealuetta ovat lainsäädäntö ja sen valvonta, ennaltaehkäisy ja koulutus, tehokas kolmikantadialogi rakenteineen sekä työsuojelun rahoitus. ILO ja ohjelman perustajamaat, joita Suomen lisäksi ovat USA ja Etelä-Korea, määrittelevät jatkossa tavoitteet yksityiskohtaisemmin.

Poikeuksellinen mahdollisuusOhjelman lähtökohta on Husbergin mukaan ainutlaatuinen. Se käynnistyi maailman rikkaimpien maiden G20 -ryhmän aloitteesta, mikä osoittaa lisääntynyttä ymmärrystä työsuojelun merkityksestä. Turvallisen ja terveellisen työympäristön luominen nähdään nyt keinona parantaa työn laatua ja tuottavuutta, ei pelkkänä kustannuseränä.

Hankkeen toinen keskeinen ulottuvuus liittyy ihmisoikeuksiin. "Työturvallisuutta tarkastellaan oikeutena, jonka toteutuminen ei ole vain valtioiden vaan koko kansainvälisen yhteisön vastuulla. On moraalisesti väärin ostaa tuotteita, joita ihmiset joutuvat tekemään nälkäpalkalla tai hengenvaarassa."

Husbergin mielestä Suomi voi olla ylpeä siitä, että se on mukana vaikuttamassa tavoitteiden toteutumiseen maailmanlaajuisesti. Ohjelman neljästä tavoitteesta hän pitää Suomelle luontevimpana dialogin kehittämistä työolojen parantamisessa.

"Meillä on hyvää osaamista vuoropuhelun käynnistämisestä ja sen rakenteiden luomisesta. Vaikka kolmikantamalli ja työsuojeluneuvottelukuntien perustaminen sisältyvät jo ILO:n sopimuksiin, niiden toteutuminen käytännössä vaatii vielä paljon työtä."

Paikallisen analyysin pohjaltaVuodelta 2006 olevaa ILO:n yleissopimus työturvallisuuden ja työterveyden parantamisesta antaa tiekartan, jolla myös uutta ohjelmaa ryhdytään viemään eteenpäin.

"Ensimmäinen askel on kolmikantayhteistyönä laadittava maaprofiili. Siinä analysoidaan muun muassa lainsäädännön muutostarpeet, lakien soveltamiseen liittyvä tiedon tarve ja säädösten noudattamisen valvonta. Näin hahmottuvien puutteiden ja vahvuuksien pohjalta kehitetään kansallinen työsuojeluohjelma, jossa määritellään tarvittavat tehtävät, niiden tekijät ja toiminnan rahoitus", Husberg kertoo.

Uuteen työsuojeluohjelmaan lähtee alkuvaiheessa mukaan vain maita, joissa työsuojelua pidetään kolmikantaisesti tärkeänä. Suomen kumppanimaiksi on alustavasti ajateltu Mosambikia, Sambiaa ja Tansaniaa.

Sambiassa Suomi rahoittaa nyt ekologisten pientalojen rakentamiseen keskittyvää Green Jobs -ohjelmaa. Siihen kuuluu työsuojeluosuus, jota voidaan Husbergin mukaan laajentaa myös muille tuotantoaloille. Mosambikissa taas 90 prosenttia työvoimasta toimii maataloudessa, joten työolojen parantaminen vaatii kyläyhteisöjen osallisuutta. Tansaniassa työsuojelujärjestelmä on puolestaan päässyt rapistumaan, joten sitä käynnistetään uudelleen ILO:n ohjelmalla.

"Työ lähtee siitä, mitä kussakin maassa on itse katsottu tarpelliseksi. Ohjelma käynnistyy perustajamaiden kumppanuuksilla muutamissa maissa, mutta myöhemmin ILO laajentaa toimintaa huomattavasti", Husberg sanoo.

Viesti päättäjilleTyöpaikoilla kuolee vuosittain 2,3 miljoona ihmistä. Siitä huolimatta maailmassa on edelleen valtioita, joissa työvoiman järjestäytymistä ei hyväksytä ja joissa ei ole myöskään työnantajajärjestöjä. Husbergin mukaan ne eivät ole mukana ILO:n uuden ohjelman alkuvaiheessa.

"Tulosten kannalta on parempi mennä maihin, joissa asiaa on jo mietitty ja se hyväksytään. Samalla haluamme kuitenkin lähettää viestin, että kaikilla on oikeus ihmisarvoiseen työhön. Kun viestin takana on myös G20-ryhmä , sitä on vaikeaa olla kuulematta", Husberg toteaa.


Teksti: Paula Mannonen