Ministeri Risikko: Eroperheiden lapset tarvitsevat erityishuomiota
"Avioeroihin liittyvät riidat ja huoltajuuskiistat ovat usein vaikeita ja raskaita prosesseja. Erityisen ongelmallisia ne voivat olla perheen lapsille, joille riidoista voi muodostua elinikäinen taakka ja ahdistus. Toivonkin lapsiasiavaltuutetun kohdistavan toimenpiteitä lähitulevaisuudessa erityisesti erolasten ongelmien selvittelyyn ja palvelujen kehittämiseen erotilanteissa lapsen edun kannalta", sanoi peruspalveluministeri Paula Risikko keskiviikkona 1. syyskuuta Lapsiasiavaltuutetun 5-vuotisjuhlaseminaarissa.
Ministerin mukaan avioerojen ja huoltajuusriitojen palvelu- ja sovittelujärjestelmä on tällä hetkellä hajanainen eivätkä ihmiset tiedä, mistä apua olisi saatavilla. Kirkon perheasiain neuvottelukeskus ja monet kunnat tekevät tässä hyvää työtä, mutta palvelu ei ole kaikille saatavilla tai kynnys on liian korkea.
Riita-asioiden sovittelun kehittämisestä on tehty viime vuosina useita yhdensuuntaisia ehdotuksia. Esimerkiksi ns. Norjan malli perustuu siihen, että erityisen vaikeissa erotilanteissa voitaisiin käyttää psykologista asiantuntemusta oikeuden valmisteluistunnoissa. Oikeusministeriössä selvitetään toimintamallin soveltuvuutta Suomeen.
"Sosiaali- ja terveysministeriössä on selvitetty, millaisia mahdollisuuksia Suomessa olisi soveltaa ns. Australian mallia, jossa vanhemmilla on eräissä tapauksissa pakko osallistua sovitteluun ennen kuin asiaa voidaan käsitellä oikeudessa riita-asiana."
Ministeri Risikon mukaan selvitystyötä jatketaan edelleen ja sen pohjalta tullaan neuvottelemaan avioliittolain valmistelusta vastuussa olevan oikeusministeriön kanssa mahdollisista jatkotoimista.
Ministeri Risikko pitää tärkeänä myös sitä, että kaikessa päätöksenteossa arvioidaan, millaisia vaikutuksia päätöksillä on lapsiin.
"Kunnissa on käynnissä isoja hallinnollisia ja rakenteellisia muutoksia ja näissä pyörteissä voivat lasten ja perheiden palvelut unohtua, jos asiaa ei ole tarkkaan mietitty. Lapsen edun huomioon ottaminen saattaa olla kirjattuna kunnan strategisiin asiakirjoihin, mutta käytännössä lapsivaikutusten arviointia tehdään aktiivisesti harvoissa kunnissa", totesi ministeri Risikko.
"Kehotan kuntien päättäjiä ja toimihenkilöitä tutustumaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tänä vuonna julkaisemaan menetelmäoppaaseen lapsivaikutusten arvioinnista kunnan päätöksenteossa. Opas antaa kunnallisten palvelujen suunnittelijalle konkreettisen työkalun suunnitella, kehittää ja arvioida ennalta lapsiin nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvien päätösten vaikutuksia."
LisätietojaApulaisosastopäällikkö Reijo Väärälä, p. 09 160 73773