Hyppää sisältöön
Media

Kestävän kasvun ohjelman toinen valtionavustushaku käynnistyy 1.9.2022

sosiaali- ja terveysministeriövaltiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 1.9.2022 12.01
Tiedote
Kasvia pitelevät kädet

Suomen kestävän kasvun ohjelman toinen valtionavustushaku aukeaa syyskuussa. Haettavana on yhteensä 255,6 miljoonaa euroa. Valtionavustuksella on tarkoitus vahvistaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuutta ja kustannusvaikuttavuutta sekä edistää sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatiota.

Sosiaali- ja terveysministeriö koordinoi osaltaan EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä rahoitettavaa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa. STM vastaa kansallisesti toteutettavan ohjelman pilarista 4, joka koskee sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuuden vahvistamista ja kustannusvaikuttavuuden lisäämistä. Lisäksi nyt käynnistyvä toinen valtionavustushaku käsittää pilarista 3 ne osat, joilla laajennetaan Työkykyohjelman ja työelämään kuntouttavien mielenterveyspalvelujen (IPS –  sijoita ja valmenna) kehittämishankkeita uusille alueille.

Toinen valtionavustushaku on 1.9. – 6.10.2022. Toisessa haussa jaossa oleva avustusmäärä on käytettävissä vuoden 2025 loppuun pilarissa neljä ja vuoden 2024 loppuun pilarissa kolme. 

Valtionavustushaku on suunnattu hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille sekä sosiaalialan osaamiskeskuksille. Valtionavustuksen saajien tulee huolehtia kehittämistyön yhteensovittamisesta hyvinvointialueiden käynnistämiseen ja muuhun Sote-uudistuksen toimeenpanoon. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tarjoaa tukea alueille läpi ohjelmakauden. Lisäksi tehdään tiivistä yhteistyötä Työterveyslaitoksen, Kelan, DigiFinlandin sekä Digi- ja väestötietoviraston kanssa. 

Lisätietoja:

Kirsi Paasovaara, hankepäällikkö 
Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjausosasto / OHO, Palvelujen ohjausyksikkö / OHJA 
p. 0295163012, kirsi.paasovaara(at)gov.fi 

Heli Parikka, asiantuntija
Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjausosasto / OHO, Palvelujen ohjausyksikkö / OHJA 
p. 0295163165, heli.parikka(at)gov.fi

Sivun alkuun