Työkyvyttömyyseläkkeen voi jatkossa jättää lepäämään tilapäisen työn vuoksi
Työkyvyttömyyseläkkeen voi jatkossakin jättää työnteon vuoksi lepäämään vähintään kolmeksi kuukaudeksi ja enintään kahdeksi vuodeksi. Lepäämään jättäminen tarkoittaa sitä, että työkyvyttömyyseläkkeen maksu keskeytetään työssäolon ajaksi. Jos työssäkäynti loppuu, työkykyä ei arvioida uudelleen vaan työkyvyttömyyseläkkeen maksu jatkuu.
Lisäksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhön paluun edistämistä koskevan lain säännöksiä muutetaan siten, että työkyvyttömyyseläkkeen voi jättää uudelleen lepäämään, kun se on ollut maksussa yhden kuukauden.
Työkyvyttömyyseläkkeen lepäämään jättämismahdollisuus tukee työssäkäynnin kokeilemista ilman pelkoa eläkkeen menettämisestä. Laki edistää työkyvyttömyyseläkkeellä olevien ihmisten palaamista heille sopivaan työhön sekä helpottaa heidän mahdollisuuttaan vastaanottaa satunnaisia ja lyhytaikaisia töitä.
Hallitus esitti asiaa koskevan lain vahvistamista torstaina 12. joulukuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki perjantaina. Laki tulee voimaan 1. tammikuuta 2014 ja se on voimassa vuoden 2016 loppuun.
Lisätietoja
hallitussihteeri Pia Nissinen, p. 0295 163186, [email protected]