Ihana, hankala työmarkkinatuki – Työmarkkinatuen historiasta evästyksiä tulevaan
.png/be21baaa-953c-cada-b606-6ff4b7253084?t=1645105286226&width=1200)
Työmarkkinatuen lähes 30 vuoden mittaisen historian aikana työmarkkinatukea ja työvoimapolitiikkaa koskevaa lainsäädäntöä on uudistettu useaan otteeseen. Nyt julkaistussa työmarkkinatuen historiaa koskevassa katsauksessa kuvataan työmarkkinatuen taustaa sekä tehtyjä lakimuutoksia, joissa tavoitteena on ollut vähentää työmarkkinatuen alkamista, lyhentää työmarkkinatukijaksoja ja ehkäistä pitkäaikaistyöttömyyttä.
Työmarkkinatukea koskeva lainsäädäntö tuli voimaan 1994. Taustalla oli kaksi suurta vaikutinta: Suomen EU-jäsenyyteen valmistautuminen ja aktiivisen työvoimapolitiikan edistäminen. Historiansa alussa työmarkkinatuki oli tarkoitettu työmarkkinoille ensimmäistä kertaa tulevien työttömien tueksi. Lisäksi sitä suunniteltiin maksettavan toimeentulon turvaamiseksi ja työmarkkinoille hakeutumisen ja palaamisen edellytysten parantamiseksi sellaisille työttömille työnhakijoille, joiden työttömyyspäivärahaoikeus olisi enimmäismaksuajan täytyttyä päättynyt. Tarkoituksena oli maksaa etuutta työnhaun ja työvoimapoliittisten palveluiden ajalta.
Työmarkkinatukea koskeneen ensimmäisen hallituksen esityksen mukaan työmarkkinatuki ei voisi olla työstä saatavan toimeentulon pysyvä vaihtoehto. Keskeinen ehdotus tässä hallituksen esityksessä oli, että työmarkkinatukea voitaisiin maksaa vain 300 päivältä. Enimmäismaksuaika olisi merkinnyt sitä, että työllistymisen epäonnistuessa ja enimmäismaksuajan täyttyessä henkilö siirtyisi toimeentulotuen piiriin. Perustuslakivaliokunta piti kuitenkin ehdotusta työmarkkinatuen enimmäisajasta ja toimeentulotuelle siirtymisestä ongelmallisena. Se katsoi, että työttömälle pitää maksaa syyperusteista etuutta, eli työttömyysetuutta, vaikka työttömyys pitkittyisi. Työmarkkinatuelle ei säädetty omaa enimmäismaksuaikaa. Enimmäismaksuajan poistaminen eduskuntakäsittelyssä johti siihen, että työmarkkinatukea voidaan käytännössä maksaa rajattoman pitkältä ajalta, kuitenkin enintään vanhuuseläkkeelle siirtymiseen saakka.
Työmarkkinatukea koskevan lain voimaantulo ajoittui ajankohtaan, jolloin 1990-luvun laman aikainen työttömyysaste oli huipussaan. Talouden toipumisen käynnistyminen ei johtanut työttömyysasteen nopeaan palautumiseen lamaa edeltäneelle tasolle.
Työmarkkinatuen maksukausien pitkittymiseen onkin pyritty puuttumaan 1990-luvulta asti. Lukuisista uudistuksista huolimatta työmarkkinatukea maksetaan edelleen pitkiä kausia. Pitkäaikaistyöttömiä eli yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli vuoden 2023 helmikuun lopussa 85 100 henkilöä. Vuoden 2022 marraskuussa työmarkkinatukea oli saanut työttömyyden ajalta noin 43 000 henkilöä yli tuhat päivää. Työnhakijalukuihin tai etuudensaajalukuihin ei lasketa mukaan työllistymistä edistävissä palveluissa olevia työttömiä. Kun työmarkkinatukea on maksettu työnhaun perusteella tuhat päivää, aikaa on kulunut lähes neljä vuotta.
Pitkäaikaistyöttömyyden ja pitkäaikaisen työmarkkinatuen saannin syyt ovat moninaiset. Jos työmarkkinatuen saannin pitkittymisen ongelmat halutaan ratkaista, olennaista on hankkia lisätietoa siitä, mitkä taustatekijät vaikuttavat pitkäkestoisen työmarkkinatuen saantiin. Tietoon perustuen on mahdollista löytää keinoja, jotka todella vastaavat pitkittyvillä työmarkkinatukikausilla olevien ihmisten tarpeisiin. Samalla on mahdollista löytää keinoja, joilla voidaan estää työmarkkinatuen maksamisen pitkittymistä.
Työttömyyden ratkaisukeinot voivat työmarkkinatuen kohdalla ja erityisesti pitkittyneen työttömyyden tapauksissa poiketa niistä keinoista, joilla ratkotaan perus- tai ansiopäivärahaa saavien työttömyyttä. Keinot eroavat todennäköisesti myös niistä toimista, joilla tuetaan vasta työmarkkinoille tulossa olevien nuorten työmarkkinatuen saajien työllisyyttä. Kaikkia työttömyysetuuksia koskevat hankkeet eivät välttämättä tuota riittävän hienosyistä tietoa juuri työmarkkinatuen saannin taustalla olevista ongelmista ja haasteista. Tämän vuoksi työmarkkinatuki ansaitsee oman hankkeensa, jonka avulla etsitään vaikuttavia ratkaisuja ottamalla oppia myös aiemmista tehdyistä uudistuksista.