Valtiosihteeri kansliapäällikkönä Juha Majanen:
Kolme kärkeä kestävään kasvuun

Kestävä kasvu turvataan taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden yhteispelillä. Vain näitä kaikkia kolmea kestävyyttä vahvistamalla saavutamme pitkällä tähtäimellä julkisen talouden vakauden ja kehityskulun, joka on oikeudenmukainen myös tulevien sukupolvien kannalta.

Taloudellisen kestävyyden ja ekologisen kestävyyden väliset yhteydet on ymmärretty jo pitkään, vaikka lisätutkimusta yksityiskohtaisemmista vaikutuskanavista toki tarvitaan vielä. Aiemmin puhuttiin lähes yksinomaan ilmastonmuutoksesta. Nyt keskusteluun on tullut mukaan luonnon monimuotoisuuden ja talouden yhteys, jota hahmotti vastikään taloustieteilijä Partha Dasguptan raportti The Economics of Biodiversity.

Luontokato on hyvä esimerkki ongelmasta, joka ei ratkea automaattisesti tuotantotapojen muutoksella tai teknologialla, vaan vastassa ovat todelliset rajat, jotka täytyy päätöksissä huomioida. Samankaltaisia rajoja voimme kohdata sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta.

Kestävän kasvun ”hyvän kehä”

Kestävyyden kolme osa-aluetta muodostavat kehän, jonka kokonaispohdinta voi olla vaikeaa ja vie meidät jopa epämukavuusalueelle. On hyvä muistaa, että Suomi on jo historiassa edistänyt kaikkia kolmea näkökulmaa ja onnistunutkin siinä viimeisen sadan vuoden aikana paremmin kuin moni muu maa. Talous on usein keskusteluissa korostunut, mutta myös sosiaalisesta ja ekologisesta kestävyydestä olemme huolehtineet monilla toimilla. Kolmea osa-aluetta käsitellään kuitenkin usein irrallisina kokonaisuuksina.

Kolmen eri kestävyyden yhteistarkastelu ja keskinäisriippuvuuksien ymmärtäminen on jatkossa yhä tärkeämpää. Vastakkainasettelun sijaan on siirryttävä näkemään, miten vahva julkinen talous on edellytys hyvinvoinnin kasvattamiselle ja miten sosiaalisesti eheä yhteiskunta tukee talouskasvua. Samalla vihreä siirtymä voi luoda työllisyyttä ja tuottavuuskasvua. Sosiaalisesti kestävä vihreä siirtymä voi puolestaan tarvita tuekseen sosiaalisia investointeja.

Vaikuttavuus vaatii konkreettiset mittarit ja yhteistyötä

Käytännössä tarvitsemme konkreettisia tavoitteita jokaiselle kestävyyden osa-alueelle sekä tavoitteita kuvaavia mittareita. ”Sitä saa, mitä mitataan” pitää tässäkin paikkansa. Lisäksi tarvitsemme päätöksenteon tueksi tutkimustietoa eri toimien ja päätösten vaikuttavuudesta, investointien kustannustehokkuudesta ja jopa toimimattomuuden hinnasta. Päätöksenteon on nojattava tutkimustietoon ja tiedon on mentävä päätöksentekijöiden pöydälle. Vain tutkitulla tiedolla voimme osoittaa myös kolmen kestävyyden osa-alueen riippuvuuden toisistaan.

Yhteistyötä on vahvistettava niin valtionhallinnon sisällä kuin yhteyksissä yliopistoihin, tutkimuslaitoksiin, yrityksiin, kolmannen sektorin toimijoihin kuin myös muiden maiden kanssa. Puuttuvat prosessit tälle yhteistyölle on rakennettava ja siilot purettava. Näkökulmat on sovitettava yhteen alusta lähtien. Esimerkiksi julkisella sektorilla kolmen kestävyyden yhteistarkastelulle on luotava omat prosessit ja madallettava ministeriöiden välisiä raja-aitoja.

Hyvinvointitalous voi olla kestävän kasvun väline

Viime vuosina hyvinvointitalous on noussut useissa maissa esille kestävän kasvun tarkastelun ja toteuttamisen välineenä. Teeman esiinnousuun on ollut vaikuttamassa muun muassa huoli eriarvoisuuden kasvusta sekä työn ja työelämän muutosten ja ikärakenteen muutoksen aiheuttamat paineet hyvinvointivaltioille. Ympäristö ja ekologisesti kestävät päätökset ovat olennainen osa kestävää kasvua kattavasti käsittelevää hyvinvointitaloutta. Hyvinvointitalous voikin olla yksi väline kestävän kasvupolitiikan rakentamisessa.

Kestävän kasvupolitiikan perusajatuksena on vahvistaa suotuisaa kehitystä ja estää epäsuotuisa kehitys. Suuren mittakaavan äkkinäiset korjausliikkeet tulevat kalliiksi ja voivat olla jopa mahdottomia. Esimerkkejä on paljon, kuten muun muassa Itämeren tilanne. On paljon viisaampaa alun alkaen ymmärtää päätösten erilaiset vaikutukset ja huomioida kestävyyden osa alueet.

Hyvinvointitalouden tavoitteiden ja mittareiden määrittely vaatii vielä tarkentamista, mutta käytännössä hyvinvointitalous tarkoittaa sitä, että päätökset tehdään sillä perusteella, mikä niiden vaikutus on nykyisten että tulevien sukupolvien hyvinvointiin. Nykyisinkin talouspolitiikan päämääränä on hyvinvoinnin lisääminen. On samalla hyvä muistaa, että kasvu- ja hyvinvointipolitiikkaa tehdään aina rajoitteiden vallitessa. Näitä rajoitteita asettavat niin julkisen talouden kestävyys kuin myös luonnon kantokyky. Julkisen talouden kestävyyden ja luonnon kantokyvyn turvaaminen voidaankin nähdä tulevien sukupolvien hyvinvoinnin turvaamisena.

Kansainvälisesti OECD sekä useat hyvinvointitalouteen sitoutuneet ns. WEGo maat (Wellbeing Economy Governments), ovat jo pitkään ajaneet kestävyyden ymmärtämisen laajentamista. Erityisesti WEGo mailla hyvinvointitalous ajattelun tavoitteena on talous, joka toimii ihmisten hyväksi, eli vain hyvin toimiva ja kestävä talous luo ihmisille mahdollisuudet hyvinvointiin.

Päämääränä hyvinvoinnin lisääminen

Hyvinvointivaltion ylläpitäminen ja kestävä kasvupolitiikka vaativat kolmen kestävyyden näkökulman vahvistamista samanaikaisesti.  Ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä kasvupolitiikka edellyttää, että ymmärrämme näiden kestävyyden näkökulmien välisen yhteyden ja yhteensovittamisen tarpeen. Päätösten on perustuttava laajaan ymmärrykseen siitä, mikä luo hyvinvointia meille ja tuleville sukupolville. Tulevien sukupolvien mahdollisuuksia hyvinvointiin emme saa tuhota.  

Parhaimmillaan kestävällä kasvupolitiikalla voidaan luoda hyvän kehä, jossa taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen kestävyys tukevat toisiaan. Tämä vaatii kuitenkin yhteistyötä ja kokonaisvaltaista näkökulmaa sekä julkisella sektorilla että yhteiskunnassa laajemminkin.

Juha Majanen
Valtiosihteeri kansliapäällikkönä