Yhdenvertaisuus otetaan huomioon kuntien tehtäviä vähennettäessä
Valtiovarainministeriö julkisti hallituksen reformin ”Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä” toimenpiteet 17. helmikuuta. Tässä vaiheessa toimenpideohjelmassa osoitetaan kaikilta hallinnonaloilta yhteensä reilun 400 miljoonan euron kustannussäästöt pitkällä aikavälillä.
Sosiaali- ja terveysministeriön valmisteluvastuulla on useita toimia ja lainsäädäntöhankkeita, jotka toteutuessaan toisivat mukanaan merkittäviä säästöjä kunnille. Esimerkkejä näistä ovat vammaislainsäädännön uudistaminen, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön kelpoisuusehtojen ja velvoitteiden muutokset, hoitoon pääsyn määräaikojen arviointi, kuntien asiakasmaksujen muutokset sekä suun terveydenhuollon palvelusetelikokeilu.
Sosiaali- ja terveysministeriön lähtökohta on se, että hallituksen linjaukset kuntien kustannusten vähentämisestä toteutetaan siten, että säästöt eivät vaaranna ihmisten yhdenvertaisuutta saada sosiaali- ja terveyspalveluja. Tavoitteena on, että tulevaisuuden Suomi on sekä sosiaalisesti että taloudellisesti kestävä.
Lisätietoa sosiaali- ja terveysministeriön toimenpiteistä on koottu tänne.
Lisätietoja:
perhe- ja peruspalveluministerin erityisavustaja Eeva Salmenpohja, puh.050 5719239
- Kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen (VM)
- Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - reformi, tilannekatsaus 17.2.2016, kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (pdf)
- Kuntien kustannusten karsinta tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä, toimenpiteet teemoittain (pdf)
- Mistä vammaispalveluiden uudistamisessa on kyse? (Video, Youtube)