Työ terveysturvallisuuden parantamiseksi jatkuu

Sosiaali- ja terveysministeriö 20.5.2016 12.53
Uutinen

Maailman terveysjärjestö WHO:n kansainvälisen terveyssäännöstön (IHR) täytäntöönpano on edelleen kesken. Terveyssäännöstö on vuodelta 2005, mutta siihen sitoutuneista 196 maasta vain kolmasosa täyttää vaatimukset. Terveyssäännöstöllä pyritään ehkäisemään kansainvälisiä terveysuhkia, kuten tartuntatautien leviämistä.

Maailmanlaajuinen terveysturvallisuusohjelma GHSA (Global Health Security Agenda) tukee WHO:n kansainvälisen terveyssäännöstön käyttöönottoa. GHSA:n työ terveysjärjestelmien kehittämiseksi jatkuu jo kolmatta vuotta.

GHSA-ohjelmassa on Suomen johdolla luotu toimintatapa, jolla riippumattomasti arvioidaan maiden terveysturvallisuutta. Maa-arvioinnit ovat maille vapaaehtoisia ja niiden tavoitteena on vahvistaa maiden omaa kykyä havaita, ehkäistä ja hallita sekä terveys- että biouhkia. Maa-arviointeja tekevät paikanpäällä ulkopuoliset asiantuntijat ja niitä on tehty jo kymmenessä maassa. Arvioinnin tulosten pohjalta maa tekee suunnitelman eli maaohjelman siitä, miten se aikoo korjata ja vahvistaa terveysturvallisuuttaan. Suunnitelman toteuttamiseen se voi saada halutessaan tukea mm. GHSA-ohjelmassa mukana olevilta mailta ja toimijoilta.

Maa-arvioinnit auttavat myös kansainvälisen terveyssäännöstön täytäntöönpanossa

Maa-arviointityökalun pohjalta WHO on yhdessä GHSA:n kanssa kehittänyt työkalun, jota käytetään arvioimaan kansainvälisen terveyssäännöstön (IHR) täytäntöönpanoa. Tätä työkalua hallinnoi tulevaisuudessa allianssi. Sen tehtävänä on sekä tukea maa-arviointien toteuttamista yhtenäisesti eri puolilla maailmaa että saattaa niiden pohjalta tehdyt maaohjelmat rahoittajien tietoon, jotta maat voisivat saada tukea terveysturvallisuuden kehittämiseen.

Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee osallistuu kansainvälisen terveysturva-aloitteen ohjausryhmän kokoukseen Genevessä lauantaina 21. toukokuuta.

”Suomen johdolla on onnistuttu vuodessa parantamaan merkittävästi mahdollisuuksia vahvistaa biologisiin uhkiin varautumista sekä maiden tasolla että maailmanlaajuisesti. Riippumattomien ulkopuolisten asiantuntijoiden yhdessä maan omien asiantuntijoiden kanssa toteuttama arviointi lisää avoimuutta, yhteistyötä, toisilta oppimista ja mahdollisuutta kohdentaa apu niihin kohteisiin, joissa siitä on eniten hyötyä. Seuraavan vuoden aikana on tarkoitus tehdä 50–60 maa-arviointia ja käynnistää niiden pohjalta kussakin maassa korjaustoimenpiteet. Tämä ehkäisee merkittävästi tulevaisuudessa tartuntatautien leviämistä ja muuttumista maailmanlaajuisiksi uhiksi ihmisten terveydelle, maiden taloudelle, turvallisuudelle ja vakaudelle”, sanoo kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee.

Lisätietoja
kansainvälisten asiain neuvos Outi Kuivasniemi, p. +358 2951 63117

STM:n sivuilla
Global Health Security Agenda - GHSA
Tartuntatautien torjunta

Global Health Security Agenda