Päivi Mattila-Wiro:
Jäähyväiset hankkeelle – tervetuloa työllisyydelle

Sosiaali- ja terveysministeriö 14.12.2018 10.31
Kolumni

Hallituksen kärkihankkeena on tehty pysyvä muutos osatyökykyisten asemaan työmarkkinoilla.

Hallituksen käynnistämä Osatyökykyisille tie työelämään eli OTE-kärkihanke päättyy muutaman viikon kuluttua. Haikeus täyttää mielen, sillä tämä työ on ollut paitsi mielenkiintoista myös erittäin tuloksellista.

Suuret kiitokset teille jokaiselle kärkihanketta tehneelle, mukana olleelle, meitä tukeneelle ja tämän yhteisen asiamme puolesta puhuneelle. Jokaisen työ on ollut hieno osa kokonaisuutta, jokaisella teolla on ollut merkitystä.

Hankkeen tuloksia kerätään ja kirjataan parhaillaan, ja pääosa tuloksista julkaistaan ensi vuoden keväällä. Muutamia yleisiä tuloksia voi jo nyt kuitenkin kertoa.

Yhä useampi osatyökykyinen on työllistynyt.

Suomessa on nyt huomattavasti vähemmän osatyökykyisiä työttömiä kuin vuonna 2015, jolloin kärkihanke aloitti työnsä.

Osatyökykyisten työttömien työnhakijoiden määrä on laskenut jo 34 perättäisenä kuukautena. Väheneminen ei selity pelkällä talouden hyvällä suhdanteella, vaan työvoiman kysyntä kohdistuu nyt aidosti myös osatyökykyisiin.

Yhä useampi osatyökykyinen on löytänyt paikkansa työelämästä ja työllistynyt. Yhä useampi myös pysyy työelämässä. Työttömyysjaksot ovat lyhentyneet. Yhä useampi tekee osatyökyvyttämyyseläkkeen ohella töitä.

Laajojen yhteiskunnallisten ja kansantaloudelle positiivisten vaikutusten lisäksi työ tukee monin tavoin yksilön hyvinvointia, terveyttä ja taloudellista riippumattomuutta. Työidentiteetti vahvistuu ja työelämävalmiudet kehittyvät – eriarvoisuus vähenee.

Asenteet osatyökykyisiä kohtaan ovat muuttuneet.

Muutos asenteissa on ollut merkittävä. OTE-hankkeen, TEM:n ja Kuntoutussäätiön tekemien selvitysten mukaan työnantajien asenne osatyökykyisiä kohtaan oli vielä vuonna 2006 voittopuoleisesti kielteinen. Nyt suurin osa työnantajista keskittyy rekrytointitilanteessa olennaisimpaan: kuka on paras henkilö tähän tehtävään.

Osaaminen, työssä vaadittava asenne ja motivaatio ratkaisevat. Työkyvyn ongelmat tai jopa työkyvyttömyyseläke eivät enää tarkoita olemista poissa työelämästä niin kuin aikaisemmin.

Tietoa, toimintamalleja ja verkostoja jatkotyön pohjaksi.

Olemme rakentaneet verkkopalvelun Tietyoelamaan.fi, jonne kerätään kaikki olennainen tieto osatyökykyisten työllistymiseen ja työssä jatkamiseen liittyvistä keinoista, etuuksista ja palveluista.

Olemme kouluttaneet lähes 700 työkykykoordinaattoria eri puolille Suomea. He työskentelevät muun muassa sosiaalipalveluissa ja terveydenhuollossa, TE-toimistoissa, oppilaitoksissa, yrityksissä ja järjestöissä.

Työkykykoordinaattori toimii työllistymään tai työssä jatkamaan pyrkivän henkilön case managerina, rinnalla kulkijana, palvelujen koordinoijana, vastuuhenkilönä ja kannustajana. Tämä koulutus on ollut ja on merkittävä lisä ammattilaisten osaamiseen; se on tuonut palvelujärjestelmään tehokkuutta ja tuloksellisuuta.

Olemme saaneet työhömme mukaan myös laajan sote- ja vammaisjärjestöjen kentän sekä työmarkkinakeskusjärjestöt. Tämä järjestöjen kanssa tehty yhteistyö on ollut yksi kärkihankkeen kulmakivistä.

Ehkä merkittävin muutos on kuitenkin tapahtunut uudessa tavassa tehdä verkostomaista yhteistyötä laajasti yli sektori- ja yli ammattirajojen. Verkostomaisessa työssä jokainen tietää ja ottaa oman vastuunsa, tuo osaamisensa muiden käyttöön ja etsii verkoston kanssa toimivia ratkaisuja. Tärkeintä on, että asiakas saa tarpeitaan vastaavat palvelut.

Osatyökykyisten työllisyys on asiana niin merkittävä, että tätä työtä on jatkettava kärkihankkeen viitoittamalla työllä. Julkaisemmekin ensi vuoden alussa jatkotyön pohjaksi linjaukset ja suositukset, jotka perustuvat testattuihin ja hyväksi havaittuihin toimintamalleihin.

Matka siis jatkuu, tällä junalla on suunta, se on oikeilla raiteilla. Pysytään ja pidetään kaikki tässä kyydissä.

Päivi Mattila-Wiro, KTT
hankepäällikkö, STM