Valtiosihteeri Savolainen: Yhteistyötä tehostettava huumeiden vastaisessa työssä
Valtiosihteeri Terttu Savolainen pitää viranomaisten ja järjestöjen yhteistyön lisäämistä välttämättömänä huumehaittojen ehkäisyssä ja hoidossa. EU:n komissio valmistelee parhaillaan ns. vihreää kirjaa, joka käsittelee kansalaisyhteiskunnan roolia huumausainekysymyksissä. Suomi tukee komission pyrkimyksiä avartaa järjestöjen keskeistä vuoropuhelua ja vuorovaikutusta suoraan komission kanssa, Savolainen sanoi avatessaan Sosiaalinen vastuu - seminaarin Helsingissä 14. kesäkuuta. Seminaarissa käsiteltiin uskonnollisten yhteisöjen ja valtion vuoropuhelua huumetyössä.
Savolaisen mukaan Suomi pitää tärkeänä huumekysymyksiä koskevan tutkimuksen tehokasta hyödyntämistä. Euroopan unionin ei pidä panostaa pelkkään teknilliseen ja kaupalliseen tutkimukseen. Sosiaaliset innovaatiot syntyvät vain moniarvoisessa toimintaympäristössä, jossa monet kukat saavat kukkia, mutta johon edellytetään myös rahallista panostusta.
Uskonnollisten järjestöjen merkitys suomalaisessa päihdehuollon kentässä on ollut perinteisesti merkittävä, Savolainen sanoi. Jokainen uskonnollinen yhteisö toimii huume- ja päihdeasioissa omalta arvopohjaltaan ja omien perinteidensä mukaisesti. Valtio ei tuputa järjestöille neuvojaan, mutta kertoo avoimesti valtioneuvoston hyväksymästä huumestrategiasta sekä omista tavoitteistaan huume- ja muiden päihdehaittojen ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi.
Suomalaisessa huumausainepolitiikassa on Savolaisen mielestä olennaista käytännönläheisyys. Ottamalla uusia ennakkoluulottomia keinoja käyttöön kykenimme 1990-luvulla torjumaan jyrkkään nousuun lähteneen, suonensisäisten huumeiden käyttöön liittyvän hiv-epidemian, valtiosihteeri muistutti.
Huumeiden vastaisella työllä on onnistuakseen oltava kansalaisten vahva tuki. Suomalaisten asenteet huumeita kohtaan ovat pysyneet kielteisinä ja he tukevat monipuolista huumepolitiikkaa, Savolainen totesi.