Hyppää sisältöön
Media

Valtiosihteeri Savolainen sosiaalityöntekijäpulasta

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 20.12.2005 7.00
Tiedote -

Henkilöstön osaaminen, riittävyys ja pysyvyys ovat tämän päivän polttavia kysymyksiä sosiaalialalla. Erityisesti sosiaalityöntekijäpula on edelleen huutava niin täällä pääkaupunkiseudulla kuin muuallakin maassa, totesi valtiosihteeri Terttu Savolainen Helsingissä 20. joulukuuta pitämässään puheenvuorossa. Savolainen puhui sosiaali- ja terveysministeriön käynnistämän sosiaalipalvelujen tilaa ja kehittämistä tarkastelevan aluekierroksen Uudenmaan tilaisuudessa.

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan yhteistyössä opetusministeriön kanssa sosiaalityöntekijäkoulutuksen aloituspaikkojen lisäämistä 50 aloituspaikalla vuodesta 2007 lähtien. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö näkee tärkeänä, että avoimen yliopiston sosiaalityön pääaineopintojen aloituspaikkoja lisätään merkittävästi. Aloituspaikkoja lisättäessä meidän on pidettävä huoli myös pätevän opetushenkilökunnan riittävyydestä, Savolainen totesi.

Edellä luetellut aloituspaikkojen lisäykset auttavat sosiaalityöntekijäpulaan vasta muutaman vuoden viiveellä. Nyt onkin tärkeää tarkastella koko sosiaalialan ja erityisesti sosiaalitoimistojen tehtävärakenteita ja työnjakoa. On viisasta huolella harkita, missä tehtävissä tarvitsemme erityisesti akateemisesti koulutettuja sosiaalityöntekijöitä ja missä tehtävissä muilta koulutusasteilta valmistuneiden työntekijöiden osaamista. Katseet on nyt suunnattava työnjakokysymyksiin, Savolainen painotti.

Laki sosiaalihuollon henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista antaa perustan henkilöstön tehtävä- ja ammattirakenteen kehittämiselle. Jokaisen kunnan on nyt huolehdittava, että pätevän sosiaalityöntekijän palvelut ovat saatavilla. Laki mahdollistaa myös järkevän tehtäväjaon sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien välille. Ministeriössä valmistellaan parhaillaan yhteistyössä kuntien kanssa suosituksia sosiaalialan henkilöstön määrästä ja työnjaosta, Savolainen jatkoi. Suositukset valmistuvat vuoden 2006 lopussa. Savolainen mainitsi hyvänä esimerkkinä Helsingin, jossa on jo aktiivisesti alettu uudistaa sosiaalialan tehtävärakennetta.

Sivun alkuun