Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Valtiosihteeri Savolainen kuntien ja valtion tehtävänjaosta

Sosiaali- ja terveysministeriö
1.12.2005 11.06
Tiedote -

Ennen kuin kuntien ja valtion tehtävien jakoa uudistetaan, muutosten vaikutuksia on arvioitava ensi sijassa palvelujen käyttäjän näkökulmasta. Jos tehtävä siirretään kunnalta valtion vastuulle, palvelun heikkenemisiä ei saa tapahtua. Vaarana voi olla myös asiakkaan pompottelu palvelusta toiseen, kun syntyy uusi rajapinta kunnan ja valtion vastuun välille, totesi valtiosihteeri Terttu Savolainen Terveys, toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus – seminaarissa Helsingissä 1.12.2005.

Alueet ovat antaneet marraskuun loppuun mennessä lausuntonsa niistä kuntien tehtävistä, jotka olisi tarkoituksenmukaista siirtää valtiolle. Kunta- ja palvelurakenneryhmän tehtävä on tarkastella tehtäväjakoa kokonaisvaltaisesti ottaen huomioon valtiolle tai kunnalle luonteeltaan parhaiten sopivat tehtävät. Kunnilta valtiolle siirrettävät tehtävä voisivat olla esimerkiksi tiettyjen potilasryhmien kustannukset ja toimeentulotuen normitettu osa sekä elatustuki, jotka sopivat hyvin Kansaneläkelaitoksen hoidettavaksi. Näiden tehtävien osalta siirto voisi parantaa kansalaisten yhdenvertaisuutta ja olla siten asiakkaan tai potilaan edun näkökulmasta perusteltuja.

Sivun alkuun