Uusi koneasetus tulee voimaan joulukuussa 2009
EU:n konedirektiivi asettaa koneen valmistajalle velvollisuuden huolehtia siitä, että korkea turvallisuustaso on koneiden suunnittelun ja rakentamisen lähtökohtana. Valmistaja osoittaa tämän allekirjoittamalla vaatimustenmukaisuusvakuutuksen ja kiinnittämällä koneeseen CE-merkinnän. Suomessa valtioneuvoston asetuksella pannaan kansallisesti täytäntöön EU:n uusi konedirektiivi. Hallitus päätti koneiden turvallisuutta koskevan valtioneuvoston asetuksen sisällöstä torstaina 12. kesäkuuta. Valtioneuvoston asetus tulee voimaan 29. joulukuuta 2009. Uusi koneasetus pohjautuu konedirektiiviin, joka julkaistiin EU:ssa 2006.
Asetuksen soveltamisala kattaa melkein kaikki koneet. Uusia koneryhmiä ovat rakennushissit, pulttipistoolit, vammaisnostimet, moottorikelkat, mönkijät ja traktorit niiden työturvallisuuden osalta. Tavoitteena on ollut on yksinkertaistaa menettelyä koskevia säädöksiä. Esim. osittain valmiille koneille tehtävät toimenpiteet, laadunvarmistusmenettely koneiden tyyppitarkastuksen vaihtoehtona sekä EY-tyyppitarkastustodistuksen voimassaolon tarkastaminen viiden vuoden välein ovat merkittäviä muutoksia nykytilanteeseen.
Viranomaisten tekemä markkinavalvontatapahtuu jälkikäteen
Konedirektiivin viranomaisvalvonta on jälkikäteistä eli ns. markkinavalvontaa. Markkinavalvontaa eli koneen turvallisuuden arviointia tehdään vasta sen jälkeen, kun kone on myynnissä tai kone on otettu työpaikalla käyttöön. Jotta jälkikäteinen valvonta olisi tehokasta kaikkialla EU:ssa, markkinavelvoite on kirjoitettu direktiiviin. Uusi direktiivi velvoittaa EU-maita valvomaan myynnissä olevien koneiden turvallisuutta, nimeämään viranomaisen tekemään valvontaa sekä ilmoittamaan komissiolle valvontaviranomaisista. Suomessa nämä velvoitteet on kirjattu työsuojelun valvonnasta annettuun lakiin.
Jos työsuojelupiirin työsuojelutoimisto havaitsee valvonnassaan, että markkinoille tai käyttöön tarkoitettu kone ei ole säädettyjen vaatimusten mukainen, se tekee tarpeelliset selvitykset ja niiden jälkeen siirtää asian sosiaali- ja terveysministeriön käsiteltäväksi. Ministeriö voi kieltää koneen luovuttamisen markkinoille tai käyttöön tai päättää niitä koskevista rajoituksista, kunnes kone on saatettu vaatimusten mukaiseksi.
Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Tuiri Kerttula, puh. (09) 160 72541, johtaja Leo Suomaa puh. (09) 160 73102 ja hallitussihteeri Hanna-Mari Pekuri puh. (09) 160 73103.