Uuden lääkealan keskuksen sijaintipaikkakunta ratkaistaan alueellistamisselvityksen jälkeen
Uuden lääkealan keskuksen sijaintipaikasta tehdään ratkaisu sen jälkeen, kun selvityshenkilö Liisa Turakka on jättänyt loppuraporttinsa marraskuun puolivälissä. Raportti sisältää ehdotukset ja alueellistamisen toimeenpanosuunnitelman. Selvityshenkilön työn tukena on alueellistamisen taustaryhmä.
Uuden lääkealan keskuksen perustaminen merkitsee olemassa olevan toiminnan laajentamista ja merkittävää uudelleenorganisoimista. Päätös lääkehuollon uudelleen organisoinnista ja alueellistamisen valmistelusta on tehty sosiaalipoliittisessa ministerityöryhmässä.
Uuden lääkealan keskuksen valmistelu on aloitettu. Mahdollisen muutosvaiheen aikana turvataan eri laitosten toiminnot. Henkilöstöjärjestöjen edustus on mukana uudistusta valmistelevissa työryhmissä. Henkilöstön asema turvataan uusissa järjestelyissä valtioneuvoston henkilöstöpolitiikan normaalien periaatteiden mukaisesti.Henkilöstön aseman turvaamiseksi voidaan käyttää mm. siirtymäaikoja, eläköitymistä ja henkilöstön uudelleen sijoittamista valtion muihin laitoksiin.
Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä tapaaensi viikolla aiemmin sovitun mukaisesti valtion pääsopijaosapuolten edustajat JHL:stä, Pardiasta ja JUKO ry:stä.
Alueellistamisselvitys perustuu lakiin
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti projektin lääkehuollon uudelleen organisoimiseksi syyskuussa. Lääkehuollon tehtävät organisoidaan uudelleen perustamalla uusi lääkealan keskus. Uudistuksessa ei ole kysymys Lääkelaitoksen siirtämisestä muualle vaan uuden lääkealan keskuksen perustamisesta.
Valtion yksikköjen sijoittamista koskevan lain ja asetuksen mukaan on asianomaisen ministeriön aina selvitettävä alueellistamisvaihtoehdot. Kun perustetaan uusi yksikkö tai toiminto, on selvitettävä millaiset mahdollisuudet on sijoittaa yksikkö pääkaupunkiseudun sijasta muualle maahan ottaen huomioon olemassa olevat ja kehittyvät osaamis- ja toimintakeskittymät. Sama selvitystyö on tehtävä, kun olemassa olevaa toimintaa olennaisesti laajennetaan tai toimintoja organisoidaan merkittävästi.
Uusi yksikkö yhdistää lääkealan osaamisen
Uuteen keskukseen keskitetään nyt hajallaan olevaa lääkealan osaamista. Tällä tavoin vahvistetaan osaamista ja saadaan lisää voimavaroja ja synergiaetuja väestön tehokkaan, turvallisen ja taloudellisen lääkehoidon edistämiseen.
Lääkealan organisaatiouudistus koskee Lääkelaitoksen, Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen, Sosiaali- ja tuotevalvontakeskuksen ja Lääkehoidon kehittämiskeskuksen Rohdon toimintaa sekä lääkehuoltoon liittyviltä osiltaan Stakesin ja Kansanterveyslaitoksen tehtäviä. Sosiaali- ja terveysministeriön yhteen sovittavaa roolia vahvistetaan. Lääkkeiden hintalautakunnan (Hila) asema selvitetään syksyn aikana.
Lääkealan keskuksesta on tarkoitus luoda uusi yksikkö, jonne keskitetään lääkehuollon ja lääkehoitoprosessien tutkimus ja kehittäminen sekä lääkehuollon hyvien käytäntöjen levittäminen. Uuden keskuksen myötä lääkevalvonnan ja lääketurvallisuudenedistäminen tehostuvat. Keskus saa vastattavakseen myös lääkehoidon vaikuttavuuden arvioinnin. Tavoitteena on saada uudistuksella myös lääkkeisiin liittyvä osaaminen nykyistä paremmin osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää.
Lisätietoja:
Kansliapäällikkö Kari Välimäki, puh. (09) 160 73763, 050 559 9177
Ylijohtaja Päivi Sillanaukee, puh.(09) 160 73313, 040 5328249
Osastopäällikkö Raimo Ikonen, puh. (09) 160 73194, 050 559 9179