Hyppää sisältöön
Media

Ulkomaalaiset rintamasotilaiden rintama-avustus

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 5.2.2004 12.10
Tiedote -

Ulkomaalaiset rintamasotilaat, jotka asuvat pysyvästi Virossa tai entisen Neuvostoliiton alueella ja elävät vaikeissa taloudellisissa olosuhteissa, voivat saada rintama-avustusta. Rintama-avustus on 455 euroa ja se maksetaan hakemuksesta kertakorvauksena. Hallitus päätti asiaa koskevan valtioneuvoston asetuksen sisällöstä torstaina 5. helmikuuta.

Rintama-avustus voidaan myöntää Suomen puolustusvoimissa vuosien 1939-1945 sotiin osallistuneille vapaaehtoisina palvelleille ulkomaalaisille sotilaille, jotka asuvat pysyvästi Virossa tai muualla entisen Neuvostoliiton alueella. Rintama-avustuksia arvioidaan myönnettävän noin 360 henkilölle.

Vuodesta 1999 rintama-avustus on voitu myöntää myös Suomeen muuttaneille ulkomaalaisille, lähinnä virolaisille ja inkeriläisille vapaaehtoisille. Rintama-avustus voidaan myöntää edelleen myös heille.

Sivun alkuun