Työttömyysvakuutusmaksujen korotuksesta luovuttaisiin
Hallitus antoi lokakuussa eduskunnalle esityksen palkansaajan ja työnantajan työttömyysvakuutusmaksujen korottamisesta 0,2 prosenttiyksiköllä vuonna 2012. Esityksen antamisen jälkeen hallitus on sitoutunut tukemaan työmarkkinakeskusjärjestöjen raamisopimusta luopumalla maksujen korotuksesta ja esittämällä muutoksia aiemmin ehdotettuihin työttömyysvakuutusmaksujen määriin.
Vuonna 2012 palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu olisi 0,6 prosenttia palkasta. Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu olisi 0,8 prosenttia palkasta, jos palkkasumma on korkeintaan 1 936 500 euroa. Sen ylittävältä osalta työttömyysvakuutusmaksu olisi 3,2 prosenttia palkasta.
Yrityksen osaomistajan maksama palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu olisi ensi vuonna 0,2 prosenttia palkasta ja osaomistajasta maksettava työnantajan työttömyysvakuutusmaksu olisi 0,8 prosenttia palkasta.
Valtion liikelaitoksen työttömyysvakuutusmaksu olisi 0,8 prosenttia liiketoiminnasta maksettujen palkkojen määrästä, jos palkkasumma on korkeintaan 1 936 500 euroa. Sen ylittävältä osalta maksu olisi 2,05 prosenttia palkasta.
Yliopistoille ehdotetaan omaa työttömyysvakuutusmaksua. Maksu olisi 0,8 prosenttia palkasta, jos palkkasumma on korkeintaan 1 936 500 euroa. Sen ylittävältä osalta maksu olisi 2,2 prosenttia palkasta.
Hallitus päätti asiaa koskevan esityksen sisällöstä maanantaina 28. marraskuuta. Esitys täydentää eduskunnalle aiemmin annettua esitystä työttömyysvakuutusmaksuista (HE 87/2011) ja se käsitellään yhdessä aiemman esityksen kanssa. Tasavallan presidentin on tarkoitus antaa esitys eduskunnalle tiistaina. Laki tulisi voimaan 1. tammikuuta 2012. Työttömyysvakuutusmaksut vahvistetaan kalenterivuodeksi.
Lisätietojaneuvotteleva virkamies Kirsi Päivänsalo, p. 09 160 73868, [email protected]Muualla palvelussamme
Sosiaalivakuutusmaksut Työttömyysvakuutusmaksuihin esitetään korotusta (Tiedote 13.10.2011)