Työttömyysturvan kustannusten korvaaminen EU-maiden välillä muuttuu
Työttömyysetuuksien kustannusten korvaamiseen EU-maiden välillä esitetään muutosta. Muutos koskisi vain tilanteita, joissa henkilö olisi esimerkiksi työskennellyt Suomessa mutta asunut samaan aikaan Virossa. Jos henkilö jäisi työttömäksi ja asuisi edelleen Virossa, Suomi korvaisi Viron maksaman työttömyysetuuden Virolle kolmen kuukauden ajalta. Jos henkilö olisi työskennellyt Suomessa edellisen kahden vuoden aikana vähintään vuoden, Suomi korvaisi työttömyysetuuden kustannukset viideltä kuukaudelta.
Tavoitteena on jakaa työttömyydestä johtuva taloudellinen rasitus työskentelyvaltion ja asuinvaltion välillä. Korvausvelvollisuus syntyisi, vaikka henkilöllä ei olisi oikeutta työttömyysturvaan työskentelyvaltiossa. Asuinvaltiolle korvattava määrä ei voisi olla suurempi kuin työskentelyvaltiossa maksettavat työttömyysetuudet. Suomessa korvauksia maksaisi ja perisi Kansaneläkelaitos.
Muutos perustuu EU:n voimassa olevaan sosiaaliturvan koordinaatioasetukseen, jota Suomen on noudatettava. Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle torstaina 31. toukokuuta ja lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.
Lisätietojahallitussihteeri Pekka Paaermaa, p. 02951 63194 tai 09 160 73204, [email protected]
Muualla palvelussamme