Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Toimitilasäästöjä STM:n hallinnonalalla

Sosiaali- ja terveysministeriö
30.1.2015 8.49
Tiedote
Valvira muuttaa Fimean kanssa samoihin tiloihin. Sosiaali- ja terveysministeriö on sopinut Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean sekä Senaatti-kiinteistöjen kanssa siitä, että Valvira muuttaa tämän vuoden loppuun mennessä nykyisistä tiloistaan Fimean tiloihin Helsingissä. Fimea jää nykyisiin tiloihinsa, mutta tiivistää merkittävästi tilojensa käyttöä.

Ratkaisulla päästään valtion uuden toimitilastrategian mukaiseen tilatehokkuustavoitteeseen, noin 18 neliöön henkilöä kohden. Toimitilasäästöjä arvioidaan nykytilanteeseen verrattuna kertyvän vuoteen 2019 mennessä enimmillään 3,7 milj. euroa.

Valvira ja Fimea ovat STM:n hallinnonalan lupa- ja valvontavirastoja, joiden sijoittumisesta samoihin tiloihin arvioidaan saatavan myös toiminnallista hyötyä. Seuraavaksi tehdään työympäristön kehittämissuunnitelmat tilojen toimivuuden varmistamiseksi. Ohjelmat toteutetaan niin, että vuokrasopimukset voidaan allekirjoittaa helmikuun alkupuolella.

STM on selvittänyt yhdessä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan ja työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan kanssa mahdollisuuksia lautakuntien muuttamiseen yhteisiin tiloihin Pasilan virastoalueelle, kun nykyinen vuokrakausi päättyy vuonna 2017. Järjestelyllä tavoitellaan toiminnallisia hyötyjä, tilatehokkuuden lisäystä ja säästöjä toimitilakustannuksiin.

Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Työterveyslaitos ovat tiivistämässä ja modernisoimassa toimitilojaan säästöjen saamiseksi ja toiminnan tehostamiseksi.

Lisätietoja:

ylijohtaja Raimo Ikonen, p. 050 559 9179



Sivun alkuun