Terveydenhuollon kansalliset tietojärjestelmäpalvelut saavat oman rahaston
Hallitus esittää, että Kansaneläkelaitokseen perustetaan uusi rahasto (palvelurahasto), jolla rahoitettaisiin terveydenhuollon valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen ja sähköisen lääkemääräyksen toteutus ja ylläpito. Palvelurahasto erottaisi aiempaa selvemmin nk. Kanta-palvelujen rahoituksen Kelalle kuuluvien muiden tehtävien rahoituksesta.
Samalla esitetään, että valtio rahoittaa keskitettyjen palvelujen suunnittelun ja rakentamisen valtion talousarviossa tähän osoitettavalla määrärahalla. Ylläpidosta ja käytöstä aiheutuvat vuosittaiset kustannukset rahoitettaisiin maksuilla, jotka peritään palveluja käyttäviltä terveydenhuollon palvelujen antajilta ja apteekeilta. Maksut otetaan käyttöön vaiheittain vuosien 2012-2015 aikana. Siirtymäkauden aikana valtio rahoittaa ylläpidon aiheuttamista kustannuksista sen osan, jota käyttäjämaksut eivät kata.
Kanta-palvelujen vuotuiset ylläpitokustannukset on arvioitu noin 11,1, miljoonaksi euroksi. Valtion rahoitusosuus vuonna 2012 on noin 11 miljoonaa euroa ja se alenee vuosittain siten, että vuodesta 2015 alkaen kustannukset on tarkoitus kattaa käyttäjämaksuilla.
Hallitus päätti asiaa koskevan lakiesityksen sisällöstä keskiviikkona 5. lokakuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus antaa esitys eduskunnalle samana päivänä. Esitys liittyy valtion vuoden 2012 talousarvioesitykseen.
Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2012.
LisätietojaPekka Järvinen, p. 09 160 73800
Muualla verkossa