STM ja sairaanhoitopiirit keskustelevat sairaalainfektioiden ehkäisemisestä
MRSA- ja Clostridium difficile -tapauslukumäärien valossa sairaalainfektiotilanne on huonontunut vuoden 2008 alkupuoliskolla. 2000-luvun alussa antibiooteille vastustuskykyisen MRSA-bakteerin aiheuttamat epidemiat Suomessa yleistyivät. Vuosina 2005-2007 tapausmäärissä tapahtui hidasta laskua, joka on nyt vuonna 2008 kääntynyt uudelleen nousuun. Sosiaali- ja terveysministeriö on kutsunut erityisvastuualueiden sairaanhoitopiirien johtoa ja infektiolääkäreitä tänään kokoukseen keskustelemaan sairaalainfektio- ja MRSA-epidemiatilanteesta sekä keinoista parantaa epidemioiden ennaltaehkäisyä ja torjuntaa.
Suurimman osan sairaalainfektioista aiheuttavat potilaan oman ihon tai limakalvon kasvustosta peräisin olevat bakteerit. MRSA ja Clostridium difficile (CD) aiheuttavat vain pienen osan (5-6%) sairaalainfektioista, mutta niiden merkitys on suuri, koska niiden hoitaminen tulee erityisen kalliiksi. Niiden epidemiatyyppinen leviäminen on mahdollista ehkäistä, mikäli torjuntatoimet ovat tehokkaita ja riittävät tila- ja henkilöstöresurssit käytettävissä.
Tilanne eri sairaanhoitopiireissä ja alueilla on erilainen. Joissakin piireissä on onnistuttu sammuttamaan epidemioita ja kääntämään tapausluvut laskuun, joissakin epidemiat leviävät edelleen. Kokonaisuudessaan Suomen tilanne on silti kansainvälisesti vertaillen vielä hyvä. Voimme edelleen välttää kustannusten ja terveyshaittojen kasvua panostamalla voimakkaasti infektioiden torjuntatoimiin.
Sairaanhoitopiireissä on 2000-luvulla tehostettu sairaalainfektioiden ja erityisesti MRSA:n torjuntaa sekä omin resurssein että ylimääräisten valtionavustusten kannustamana. Sairaalainfektioiden ehkäisyn tehostaminen on osa potilasturvallisuustyötä.
Taustaa
MRSA on muuten tavallinen stafylokokkibakteeri, mutta se on muuntunut useimmille antibiooteille vastustuskykyiseksi. Bakteeri aiheuttaa joskus oireisia infektioita, jotka voivat olla varsinkin vastustuskyvyltään heikolle vaarallisia. Useimmiten bakteeri ei aiheuta kantajalleen mitään haittaa.
Toksiinia tuottava Clostridium difficile (CD) aiheuttaa vakavan suolistoinfektion, jonka uusiutuminen on yleistä. CD leviää sairaaloissa epidemioina ja sitä voidaan torjua pääosin samoin kuin MRSA-bakteeriakin. Desinfiointiaineet ovat CD:n torjunnassa tehottomat, sen sijaan käsien pesu saippualla ja vedellä ehkäisee itiöiden leviämistä.
Lisää tietoja Kansanterveyslaitoksen sivuiltaLinkki toiselle sivustolle.
Lisätietoja:
lääkintöneuvos Merja Saarinen, STM, puh. (09) 160 74030, 050 5634796
osaston johtaja, tutkimusprofessori Petri Ruutu, KTL, puh (09) 4744 8670
ylilääkäri Jaana Vuopio-Varkila, KTL, puh. (09) 4744 8240 (MRSA)
ylilääkäri Anni Virolainen-Julkunen, KTL, puh. (09) 4744 8491 (Clostridium difficile)